— Ja mökötit. Voi sinua! Matilda nauroi sydämensä pohjasta.
Näin yksinkertaisesti tuli heidän välinsä selville. Kumpikaan ei puhunut rakkaudesta sanaakaan.
Mutta Jaakon mieltä kaiveli eräs asia. Hetken perästä sanoi hän:
— Olisi minun sijassani joku toinenkin luullut ja tehnyt samalla tavalla kuin minäkin.
— Miksi?
— Kun sinä olit liian paljon sen Launosen kanssa.
— Minkä minä sille tein, kun se sitä halusi. Sinä olet jurottanut jo monta kuukautta ja… ja minusta on sentään miesväki niin mieluista, etten malttanut aivan ilmankaan olla… Tahdoin vielä sinua kiusata, kun näin, että se jotakin vaikuttaa. Odotin, että milloin sinäkin heräät. Enhän nyt ruvennut sinua suoraan kosimaan, sanoi Matilda kiusotellen.
— Mitenkäs sinä maltat sitten Launosesta erilläsi pysyä, kun minä menen merelle? sanoi Jaakko.
— Pitääkö minun sitten pysyä aivan erillään?
— Pitää, sanoi Jaakko kiivaasti.