— Syyttäköön itseään jokainen, jos huonosti käy, uhkasi hän sieltä ja jatkoi vihan vimmassa:
— Minä olen vapaa mies, enkä taivu koskaan ketään juottamaan, enkä liioin anna itseäni sotkea.
— Pojat, varokaa päätänne! Hän näyttää olevan vihassa! huusi kapteeni.
— Yksi jo sairastaa; varokaa, ettei kenellekään toiselle käy samoin.
— Ei vaaraa, kapteeni! kuului huuto vanteilta. — Ei hän ole parempi jäämään "raakaamatta" kuin toisetkaan.
Miehet alkoivat lähetä joka puolelta märssykoria. Jaakko seisoi valmiina iskemään jokaista, joka vain tekee hänelle väkivaltaa. Hän oli suutuksissaan, sillä leikki tuntui hänestä tyhmältä, siinä kun väkivallalla vapautta rajoitettiin. Hän ei ajatellutkaan taipua.
Jatkola, suuri ja voimakas mies, pisti ensimäisenä päänsä koiranreijästä ja tarttui Jaakkoa jalkaan.
Silloin iski Jaakko häntä hartioihin, että häneltä salpautui henki ja hän jäi vanteille retkottamaan. Jaakko sai häntä niskasta kiinni, ettei hän päässyt putoamaan. Puttinkivanteilla näkyi muutamia käsiä ja päitä. He koettivat kurkottaa Jaakkoon. Hän näppäsi muutamien kynsille ja ne heltisivät. Sitten käski hän toisia auttamaan Jatkolaa, ettei tämä putoaisi.
Kaikki näkivät, että Jaakko oli suutuksissaan ja etteivät he häntä alas saa, hänellä kun on niin hyvä ase ja hyvä puolustuspaikka. He laskeutuivat alas ja veivät mennessään Jatkolan, joka kannella alkoi pian hengittää.
Collen ukko istui ja odotti. Miehet kokoontuivat hänen ympärilleen. Kaikki olivat neuvottomia mitä tehdä. Olisi häpeä antaa yhden miehen voittaa koko väestön, mutta kenenkään mieli ei tehnyt mennä noutamaan Jaakkoa alas, kun näkivät miten Lepistölle ja Jatkolalle kävi. Collen ukko ei voinut kovin kauvan odottaa; eikä hänelläkään ollut halua Jaakkoa "raakata", kun näkyi olevan niin tulinen mies; ei tiedä, mitä tekisi jälestä päin… Hän lähti vehkeineen sinne, mistä oli tullutkin, ja muut miehet hajaantuivat kiroillen ja uhkauksia syytäen töihinsä.
Samassa käski kokki eineelle.