— Mikäs pahan tappaa… Etteikö tuo nyt ylpeyttä ollut? sanoi Epu epäillen ja katsoi tutkivasti hämärtävillä silmillään.
— Ei ollut, uskokaa pois! vakuutti kapteeni.
— Johan ajattelinkin, että olisiko oman kaupungin poika ja vielä naapurin poika niin pilalle mennyt…
— Miten olette jaksaneet? .. Terveenä vain ja…?
— Eipä tahdo olla enää hääviä… jalat kangistuvat, henkeä ahdistaa, vanhuus tulee ja maa vetää puoleensa… Loppu on käsissä; kohta Epu-parka lusikkansa ja pikarinsa jättää.
— Mistä te nyt tuleskelette?
— Sieltä vanhasta helvetistäni… Kävin Erkkilällä aamunaukuilla… Siellä on turkasen paljon poikia, niin rikkaita nyt syksyllä, niinkuin ymmärrät… niillä on tuhannen hyvää rommia… No etkö sinä aijo tuloryyppyjä antaakaan?
— Eihän minulla tässä ole. Ja ei ole aikaa minnekään lähteä, kun pitää joutua konttoriin… Mutta tulkaa illalla meille! Älkää nyt tänä päivänä menkö enää Erkkilälle, että olette kunnossa, kun tulette… Se meidän mamma on niin…
— Se taitaa pitää sinut kovassa kurissa?
— Aivan tarpeeksi lujalla. Mutta hyvähän se on…