Hänen talonsa, Aunolan ukon entinen, oli sisältä melkein samassa kunnossa kuin ennenkin. Tapeeteilla vain oli peitetty muinoin liitujauhoilla valkaistut seinät. Joka huoneessa oli sama kalusto kuin ennenkin; laivankuva oli vanhassa paikassaan tuvan seinällä ja sitä vastapäätä toisella seinällä riippui ristiinnaulitun lempeä kuva.
Ulkopuolena olivat muutokset suuremmat. Tuohikatto oli tuomittu revittäväksi ja sijaan oli pantu pärekatto. Seinät oli laudoitettu ja maalattu keltaiseksi. Katu oli kivetty ja pihatuomi oli kasvanut korkeutta ja versonut uusia haaroja.
Jaakko oli juuri tullut rannasta venettä tervaamasta. Hän oli ajatellut ruveta kalastajaksi ja oli sitä varten hankkinut veneen ja joitakin verkkoja.
Lapset olivat ulkona; isommat olivat rannassa ja pienemmät olivat menneet naapurin lehmiä noutamaan.
Jaakko istui portaalla mietteissään ja tyytymättömän näköisenä.
Matilda raotti kyökin ovea. Sitten hänkin tuli käsitöineen portaille.
— Meillä aikoi tulla käymään tänä iltana Kankaan Antti, sanoi Jaakko ja vilkaisi hyvinvoipaan vaimoonsa, joka istui siinä kukoistavana ja hymyilevänä. Näytti kuin vuodet olisivat hyppineet hänen ylitsensä, jättämättä minkäänlaista jälkeä hänen ulkomuotoonsa. Hän oli entinen iloinen Matilda, oli tullut vain pyöreämmäksi ja arvokkaamman näköiseksi.
— Mitä hän meille tulee? kysyi hän, laski työnsä helmaansa ja odotti vastausta.
Jaakko mietti ennenkuin vastasi. Sitten sanoi hän epäröiden:
— Meillä oli vähän aikomusta, että jos tuota lähtisimme yksin matkoin… merelle.