Ja Janne, joka oli "Vällmannin Paltsun" polvella kiikkunut, oli mennyt ensi merimatkalleen, polkemaan vaarinsa ja isänsä polkuja. Ukon tekemä laiva oli jäänyt nuorempien "seelautettavaksi". Niitähän oli tullut se määrä, minkä ukko oli ennustanut.
* * * * *
Parinkymmenen vuoden aika oli jättänyt hävittävän jälkensä myöskin kaupunkiin kokonaisuudessaan. Raahe oli nyt niinkuin kuiva kivi tulvaveden jättämän virran rannalla. Liike, joka ennen oli virrannut poikki maan rantakaupunkeihin, oli suunnattu nyt pitkin maata kulkemaan. Saimaan kanava oli synnyttänyt muita pienempiä kanavia latvavesille ja imi niiden kautta kaiken Savon liikkeen etelään. — Höyry, vanhojen raahelaisten pelkäämä peikko, oli ruvennut maallakin rytyyttämään. Länsirannikolle rakennettiin Pohjanmaan rautatie, joka ylpeästi jätti Raahen kolmisen peninkulman päähän itsestään. Se vei viimeisenkin tulevaisuuden toivon, sillä Pohjanmaan sisäpitäjätkin hylkäsivät nyt Raahen ja antoivat liikkeensä suuntautua etelään ja pohjoiseen.
Olihan Raahella vielä merensä; mutta sekään ei enää kyennyt antamaan muuta kuin — kaloja. Sielläkin raivosi höyry täydellä voimalla. Se alensi rahdit ja totutti liikemiehet vaatimaan nopeata ja täsmällistä tavaran kuletusta. Siihen eivät raahelaiset laivat enää pystyneet, niiden kulku kun oli ilmoista riippuvainen. Höyry ja rauta voittivat tuulen ja järjestivät liikenteen maallakin. Se oli Raahen vilkkaan elämän loppu. Muutamat laivanvarustajaliikkeet menivät vararikkoon ja suuret vakavaraiset liikkeet lopettivat toimintansa, ennenkuin kerkesivät kärsiä suurempia tappioita.
Varvi jäi autioksi. Tapulit, joitten päällä oli monta laivaa tehty, purettiin ja mahtavat väenpirtit jätettiin kylmilleen. Laivat myytiin, mikä ulkomaille, mikä Ahvenanmaalle. Väki sai palata hiljaiseen kotikaupunkiin. Toiset merimiehet ottivat hyyryn ulkolaisiin laivoihin, englantilaisiin, norjalaisiin ja mikä mihinkin, jatkaen siten merielämää. Toiset asettuivat kotiin, ruveten kalastajiksi ja maata viljelemään. Entiset porvarien suuret pellot kaupungin likellä myytiin heille pieninä palasina.
* * * * *
Muuan laivoista, jossa Jaakko Hirsikangas oli "konstapulina", myytiin ahvenanmaalaiselle. Laivalla oli lasti Helsinkiin. Kun sinne päästiin, tuli laivaan toinen päällikkö ja toinen miehistö. Entiset saivat lähteä pyrkimään Pohjanmaalle. Eihän mitään estettä ollut sinne päästessä; höyrylaivallahan sinne mentiin pitkin Pohjanlahtea. Mutta minkälainen tulo se oli! Ei enää lippua Kraaselissa, eikä kaupunkia kuohuksissaan. Höyrypurtilolla tultiin aina Tervahoville asti. — Kotiinpalaavat näkivät ihmeekseen varvin autiona. Heidän ei tehnyt mielensä iloisesti hurraamaan. Vaiti oli myöskin vastassa oleva kansa. Höyrylaiva yksin uskalsi päästää käheän, korvia särkevän huudon. Muuan vanha, Aunolan tapainen merikarhu murisi väen joukosta: "Vielä se piru kehtaa!"
* * * * *
Oli muuan kesä-ilta.
Monta viikkoa ei ollut kulunut siitä, jolloin Jaakko Hirsikangas oli palannut mereltä.