Oli aivan yleistä, että muutkin merimiehet kaupungissa halveksivat höyrylaivoja, eivätkä niissä olevia miehiä pitäneet oikeina merimiehinä… Oli aivan kuin he vaistomaisesti olisivat aavistaneet, että näiden vuoksi heidän kotikaupunkinsa jonkun ajan kuluttua kadottaa vilkkaan elämänsä…
Hetken mietittyään jatkoi ukko:
— Olen minäkin monta kertaa katsonut kuolemaa silmästä silmään ja nähnyt, kun meri on viereltäni miehen vienyt. Mutta silloin siinä tietää tehdä itselleen asian selväksi ja valmistua vähäsen Herramme eteen menemään… Paljon kamalampi on herätä yht'äkkiä nukkumasta, kun nokiruuhi puskee kylkeen ja painua pohjaan heti paikalla… Siinä ei Herramme anna enää armon-aikaa, vaan ottaa sellaisenaan eteensä… Kukapa meistä niin äkkiä on valmis Hänen eteensä menemään, vaikka pitäisikin olla.
Sen jälkeen alkoi ukko riisuskella ja meni tupaan, kamarin ja kyökin välillä olevaan huoneeseen, nukkumaan.
Aunolaiska ja Matilda tekivät kyökkiin Jaakolle vuoteen. Matildakaan ei enää heittänyt niskaansa ylpeästi.
Vielä kauvan makaamaan mentyäänkin valvoi Jaakko ja kuunteli seinän takana käyvän luotikellon harvanverkkaa nakutusta ja myrskyn huminaa… Hetken perästä kuuli hän kellon lyövän heleästi… Sitten kuului tuulen läpi yövahdin yksitoikkoinen huuto kadunkulmasta: "Kello on lyönyt kymmenen"… Sen jälkeen meni sekaisin Aunolan pojan kuolema ja Matilda ja kaikki… Tuli uni ja hän nukkui ensimäistä yötään Aunolalla.
VII.
Perhe-elämää merimiehen talossa.
Syksy tuli tuulisena ja sateisena. Se paljasti alastomaksi kaupungin edustalla olevat lehtevät saaret. Meri möyrysi pilvisen ja sateisen taivaan alla ja pieksi vimmatusti vihaisin aalloin saarien ja mantereen rantoja. Laaja ulappa oli autio. Raahelaiset laivat olivat paenneet lämpimille vesille kotimeren kylmien aaltojen keikuteltavista. — Siellä ne kyntivät mikä Amerikan ja Englannin väliä, mikä Välimerellä ja Mustallamerellä, ja olipa joku kulkeutunut aina päiväntasaajan vesiä viillättämään.
Ne kyntivät talvenkin aikana kultaa, mikä hiljalleen virtasi Raahen laivanvarustajien konttoreihin, mistä se pieninä pisaroina pirskahteli yli kaupungin melkein jokaiseen asumukseen.