Kun ukko viimein kerkesi sisälle, oli täällä jo paikat puhtaana. Jaakko ja Matilda olivat jo nousseet; ja mikä tärkeintä, parranajovesi oli jo kuumaa. Parranajo pyhä-aamuin oli sangen tarkka ja tärkeä tehtävä Aunolan talossa. Tavallaan se vaikutti kaikkiin, vaikka ainoastaan ukko ajoi partaansa ja vaikka vain ylähuuli ja posket oli ajettava.
Sitä varten piti olla kuumaa vettä astiassa tuolilla, sen vieressä peili ja saippuapala. Sillä aikaa kun eukko näitä varusteluja teki, etsi ukko tuvan kaapin ylälaatikosta veistä, kovasinta ja teroitushihnaa. Se laatikko, missä hän näitä säilytti, oli oikea aarre-aitta, täynnänsä tavaraa. Siellä oli paksukantinen "Se Usi Testamentti", joka uskollisesti oli ollut meriarkussa ukon matkatoverina hänen kaikilla matkoillaan. Lieneekö sitä luettu ja siitä vahvistusta etsitty, vai oliko se ollut "sanattomana" ystävänä, on asia, josta kukaan muu paitsi ukko itse, ei ole selvillä. Oli siellä myös Afrikasta tuodusta ebenholtsista sorvattu pitkänpuikea purjeneularasia, purjekintas, "malspiikki", "prikkari", hohkakiveä, tuotu Välimeren vesiltä, ja sangen paljon muuta tavaraa. Enin osa oli aivan joutavaa rojua, mutta sentään säilytti ukko sitä huolellisesti. Usein kun hän sieltä tavaroitaan etsi, unehtui hän jotain pikku esinettä pitkäksi aikaa hypistelemään. Se muistutti hänelle entisiä matkoja, toi mieleen päivänpaistetta ja myrskyä, nuoruuden ihania aikoja, kaukaisia vieraita maita, joissa hän oli vuosikymmeniä kulkenut; tavaralaatikollaan näki hän sielunsa silmillä meren, tuon rannattoman ja valtavan suuren meren, milloin vihaisin tuulin ja vuorina vyöryvin aalloin, milloin tyvenenä peilikirkkain pinnoin, jolloin aurinko on laskullaan ja purjeet riipuksissa… Ah, hän vanha mies unohtui uneksimaan rojulaatikon ääressä!… Kaiken lisäksi vallitsi laatikossa suloinen epäjärjestys, siellä olivat kaikki sekaisin. Kun ukko rupesi sieltä jotain etsimään, ei sitä heti löytynyt. Silloin hän tuskitteli: Kuka taasen on käynyt minun "lootallani?" Muorilla oli oma käsityksensä äijän laatikosta… Kerran ukon työssä ollessa oli hän ruvennut sitä puhdistamaan ja kantanut mielestään tarpeettoman rojun roskaläjään ulos. Vaan kun sen perästä ukko meni tavaravarastolleen, suuttui hän silmittömäksi. Ei koskaan ennen muistanut Aunolaiska hänen niin vihainen olleen… Yhdessä täytyi heidän rauhan palauttamiseksi mennä roskaläjästä ukon tavaroita etsimään. Ja katso! Täältä löytyi mahdottoman paljon sangen arvokasta rojua, jonka ukko kantoi takaisin laatikkoonsa. Sen perästä sai se eukon puhdistusinnolta rauhan.
Sitten kun ukko sai veitsensä teräväksi ja istui tuolin viereen partaansa ajamaan, piti kaikkien liikkua varoen, eikä kukaan saanut tulla aivan lähelle.
Kun tämä tärkeä tehtävä oli suoritettu kaikella perinpohjaisuudella, alkoi jo kevättalven aikainen sarastus ikkunoista sisälle pilkistää.
* * * * *
Oli jo valkea päivä, kun kellotapulista alkoi kumahdella pyhäinen soitto.
Ukko ja Aunolaiska valmistelivat itseään kirkkoon. Aunolaiska oli mustissa vaatteissa ja musta silkkiliina päässään. Sen oli ukko tuonut ennenmuinoin ulkomailta. Kädessä oli eukolla suuri virsikirja. Ukko oli juhlallisen näköinen leveälahkeisissa sinertävissä housuissa ja takissa. Puvun oli hän Englannista tuonut, maksaen siitä täsmälleen viisi puntaa… Ukko oli jo monta kertaa hoputtanut eukkoa joutumaan, mutta vielä täytyi Aunolaiskan laskea kirja kädestään ja mennä peilin eteen; liina oli uudestaan solmittava… Vieläkin tuli yksi pysähdys: Kun he jo menivät portaita alas, huomasi eukko ukon takin kauluksessa pölyä. Sitä siinä ei saanut olla. Ukon täytyi vielä pysähtyä ja odottaa, kun eukko kävi noutamassa harjan. Sillä hän hankasi ja ukko ärisi tavallista ärinäänsä akkojen hidastelemisesta.
Pyhäinen rauha ja hiljaisuus vallitsi Aunolalla. Matilda valmisti päivällistä kyökissä. Äiti oli määrännyt tavalliset pyhäpäiväruuat: Perunalaatikkoa ja uunissa paistettua ryynipuuroa ja näiden lisäksi pannukakkua.
Jaakko makaili tuvan sohvalla ja nautti kyökistä leviävästä ruokien tuoksusta. Huone oli tulvillaan kevät-talven päivänpaistetta. Ikkunan valotulvassa seisoi keinutuoli ojennetuin käsivarsin, aivankuin oudostellen, kun ei ukko ollut siinä nytkyttelemässä, vaikka oli pyhäpäivä. Korkean piirongin päällä kimaltelivat monikierteiset simpukankuoret ja niitä vartioi kaksi äkäisen näköistä posliinikoiraa. Ikkunan edessä pöydällä oli paksu kuvaraamattu, saarnapostilla ja muita kirjoja, joita seinään ripustettu ristiinnaulitun kuva katseli. Toisella seinällä purjehti täysin purjein laiva: se oli puusta veistetty korkokuva.
Kun Matilda oli saanut ruuat uuniin paistumaan, tuli hän lämpöisenä ja pehmeänä tupaan. Jaakko ei hänestä enää tuntunut ollenkaan vastenmieliseltä. Hän istahti keinutuoliin ja katseli miten savu pulppusi kadun toisella puolen olevan talon tornista kirkkaaseen talvi-ilmaan.