Näin he jankkasivat ystävällisesti puoliääneen pukeutuessaan.
— Panetko sinä arkivaatteet pyhänäkin? sanoi Aunolaiska, kun ukko veti liiviä päälleen.
— Panenpahan nyt aamuksi… Kylläpä on sitten päivemmällä aikaa muuttaa.
— Onpa kyllä… Sitä varten sinä nousitkin niin aikaisin…
Ukko teki tulen kyökin pesään ja istui sitten pesän eteen polttelemaan.
Eukko laitteli kahvipannua… Sitä oli niin mukava ukon siinä katsella.
Pian se kiehahtikin. Ja kahvia juodessaan oli Aunolaiskan harmi ja tipotiessään.
— Mitä tässä nyt ruvetaan tekemään, kun näin aikaisin herätit? tiedusteli hän nauraen ukolta.
— Panehan partavesi kiehumaan! kehotti ukko ja haki kintaansa, takkinsa ja lakkinsa ja lähti ulos.
Siellä oli yön aikana hiukan pyryyttänyt. Sen verran vain, että se helposti luudalla lähti. — Ensi töikseen kopisteli äijä porrashaot ja lakaisi porrasten edun. Sitten haki hän huoneen alta uusia hakoja kuluneitten tilalle ja latoi ne sievästi oven alle. Sen tehtyään alkoi hän lakaista tietä porttikäytävää pitkin kadulle, nuuski talvi-aamun raikasta ilmaa ja seisoi ja töllisteli kumpaisellekin suunnalle katua. Kaikkialla oli hiljaista… Katukäytävän talonsa kohdalla puhdisti hän lumesta perin pohjin. Sitten nouti hän huoneen alta hiekkaa ja ripotteli sitä tasaisesti ja sievästi katukäytävälle… Tämä kaikki vei koko joukon aikaa. Ukko ei pitänyt kiirettä, sillä raikkaassa aamu-ilmassa oli niin virkeä oleskella. Hän vain tasaisesti toimitteli näitä aamutöitään ja koetti niitä pitkittää. Hän säästi: työtä aivankuin saituri rahojaan, peläten sen loppuvan. Muutahan hommaa ei pyhänä olisikaan.
Kun hän vihdoinkin oli saanut aamutyönsä tehdyksi, sarasti jo valju kevättalven päivä.