Eikö siis mitään keinoa ole olemassa, että jänistämisestä koituvat kustannukset voisi supistaa pienemmiksi. Siinä kysymys, johon ei ole niinkään helppo vastata. Pauloilla pyytäminenkin on laissa kielletty, ja eipähän niitä lempoja tyhjin käsin kiinni saa, kaukana paikasta — siksi nopsia ovat ne jaloistaan.
Niinpä niin! Olisi minulla yksi vikkelä keino, mutta… mutta… sen minä kyllä olen tähän päivään asti visusti salannut. Mutta ehkä minä sen teille nyt sanoisin, sillä ehdolla, että kukin pitää sen omana tietonaan eikä suinkaan sitä kaikelle maailmalle huutele. Kuulkaa siis: Ostakaa vaasalaisia kynttilöitä yksi naula. Ottakaa ja viekää ne sitten — joko lyhtyihin laitettuina tai muuten — kovalla pakkasella metsään puiden oksiin killumaan ja virittäkää niihin tulet, silloin ovat pyydykset valmiit. Jänikset jäkäintyvät seisomaan ja katselevat kirkkaita valoja kunnes niiden vettä vuotavat silmät ovat jäässä kuin rakehet. Siitä on seurauksena, että ne eivät näe vähääkään liikkua ja silloinpa ne tietysti jäätyvät ja kuolevat aivan paikalleen. Aamulla voi sitten heinarinnillä noutaa ne kotiin.
Olisi minulla vielä toinenkin koko joukon helpompi ja huokeampi keino. — Ostatte neljänneskilon Pietarsaarelaista nuuskaa, numero yhtä. Kaatelette metsässä sinne tänne sikin sokin, sileäkuorisia, soreita haapoja. Tiputtelette sitten ostamanne nuuskan haapain päälle. Jänikset tulevat niitä yöllä jyrsimään. Seurauksen arvaatte. Ne saavat niin voimakkaita aivastuskohtauksia, että hetkisen kuluttua ovat niiden päät yhtenä mäsänä — hakkasivat niihin haapoihin. Ja taas on teillä lihaa koko paaston ajaksi. Tätä viimeksi mainittua keinoa sopii käyttää sekä talvella että kesällä.
Tässä siis nyt kuulitte pari vikkelää keinoa, mutta kuten jo äsken varoitin: pitäkää ne tietonanne, älkää niitä koko maailmalle huudelko.
Hattu vaiko huivi naisten päähineeksi?
(Esitelmä.)
Joku vuosi sitten tulin minä tuntemaan erään vanhanpuoleisen, mutta vielä hyvissä voimissa olevan silmäänpistävän ketterän ukon. Hän oli ammatiltaan tervanpolttaja ja nimensä oli Salomon Mäiskäläinen. Kaikesta päättäen oli hän perinyt osan raamatullisen kaimansa viisaudesta, sen huomasi heti hänen puheistaan ja töistään. Hänen lääninsä oli aika avara, siihen nim. kuului kolme kirkkoherrakuntaa. Useiden penikulmien päässä kotoaan oli hän silloinkin, kun tulin hänen tuntemaan.
Tervahautain laittamisessa ja polttamisessa oli Salomonilla aina urakkakaupat. Talon puolesta olivat kojeet ja juurikkaat, Salomon kantoi raatajan raskaan taakan. Työn valmistuttua jaettiin sitten tulokset kahtia, tynnyriluvun mukaan. Tällä kerralla olikin Salomonilla tavallista suurempi "ruuki", siitä toivottiin hyviä tuloksia.
Eräänä kauniina kesäkuun iltana poikkesin haudalle jauhamaan juttuja
Salomonin kanssa.
Ukko siellä kävellä tömäytteli suurissa, mustissa hautatöppösissään. Hän oli lyhyenlainen, tanakka mies. Parta näytti olevan vähän huononlaisessa "tyyrissä", verrattuna nykyaikaisten keikailijoiden viiksi-kiemuroihin; muuta muistutusta ei "tervakoura" kestänyt.