Entä jälkimäinen sitten. Hän on onnellinen ja iloinen. Hän tietää hyvin, että ollessaan rakastettuna kodin hallitsijattarena, ei "maailman nuijan" iskut ainakaan kovemmasti voi koskea häneen kuin yksin ollessaankaan. Hän on uuttera, mutta varovainen. Ja tästä johtuu, että iskut vähenevät vähenemistään, kunnes kokonaan loppuvat tai ainakin lievenevät. Hänen kodissaan säteilee onni ja tyytyväisyys, ne ovat pimeäin aikain aurinkona. Rattona yksinäisinä hetkinä on: todellinen ilo, rauha ja rakkaus.
Lopetan loruni Erkon runolla:
"Ei onni tule etsien Se saapuu eläen. Ei onni tule ulkoa, Se nousee rinnasta."
Metsäsfäjille.
(Esitelmä.)
"On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet". Nämä "Maammelaulun" säkeet ovat meille kaikille tutut. Olen joskus kuullut laulettavan ja lausuttavan: "jos kultaa kaivanet", ja itse asiassa se onkin aivan sama joko kaipaa tai kaivaa kultaa — yhtä hoikkana pysyy kukkaro. Mutta mistä on löydettävissä syy siihen, että maamme on köyhä ja siksi jää. Jos terveen järjen pohjalla teemme kansantaloudellisia tutkielmia, niin tulemme kyllä huomaamaan, että syitä on moniakin. M.m. huomaamme eräässä tärkeässä elinkeinohaarassamme, metsästyksessä, piilevän yhden näistä monista syistä, jos rupeamme sitä perinpohjin penkomaan. Edellä lausuttiin, että metsästys olisi meillä tärkeä elinkeino. Niin, miksikäs ei, myönnetään, myönnetään. Ovathan monet ukot saaneet, luvattoman hirvijahdin tai metson soitimen jälkeen, viettää leipähuolista vapaan talven, täysihoidossa, Vaasan-, Hämeen- tai jonkun muun läänin pääkaupungissa. Ja ovathan monen monet herrat ja narrit metsästysmatkoillaan saaneet niin mainion ruokahalun, että heidän syötäväkseen kelpaavat vaikka pienet kivetkin. Tämä sivumennen mainittakoon, sillä jos kohta ei metsästäjäin pussissa kotiin tultuaan ole ollut yhtä ainoata karvasorkkaa, tai toisin sanoen: metsästyksen tulokset eivät ole olleet kouraan tuntuvat, niin ovat nämä urheilijat kuitenkin aimo askeleilla edistäneet köyhän maamme parhainta elinkeinoa, nim. syömistä. Puhuttakoon mitä puhutaan maanviljelyksestä ja karjanhoidostakin, mutta sen ainakin minä olen tullut huomaamaan, että syöminen se on ollut aikain alusta ja tulee vast'edeskin olemaan parhain elinkeinoistamme. Adolf Lindfors sanoo, että: syöminen on ihmisen kallein asia, mutta niin suurta arvoa en minä sille sentään anna. Yksinkertaisesti tyydyn minä sen vaan kohottamaan: parhaaksi elinkeinoistamme.
Tässä tuli nyt pieni poikkeus asiasta, nim. sivu-elinkeinosta pää-elinkeinoon. Palattakoon siis jälleen metsästykseen. Maantieteestä olemme lukeneet, että metsästys kuuluu elinkeinoihimme — siitä ei siis pääse puuhun pitkään. Historiasta olemme myös lukeneet, että syöminen — ei kun metsästys ja kalastus, piti sanomani — olivat esi-isäimme ainoat elinkeinot. Luulisin siis jo olevan tarpeeksi todistuksia siitä, että metsästys on elinkeino — vai onko arv. kuulijaini joukossa vielä joitakuita Tuomaita? — Eikö? Sitähän minäkin.
Metsästyksen kannattavaisuudesta on ehkä olemassa eri mielipiteitä. Niin. Nyt muistan maininneenikin, että metsästyksessä, sen nykyisellä kannalla ollen, piilee yksi niistä syistä, jotka maamme jättävät köyhäksi. Otetaanpas ja katsellaan vähän asian sitä puolta.
Jos minä lähden metsästämään, jänistämään esimerkiksi. Mitä minä silloin tarvitsen? Vastaus: pyssyn? — mitä maks…? — Vähintäin 40-50 markkaa. — Mitä vielä? — Koiran! Vähintäin 100 markkaa. Metsästyslaukun, 10 markkaa. Ruutia ja haulia, 10 markkaa. Mitä vielä? Niin, olin unohtaa. Metsästyspullo tietysti, mutta sen hintaa ei voi lainkaan edeltäpäin arvioida. — Jaa! kaunis summa siitä tulisi, jos se yhteen laskettaisiin. Huoahdus rinnasta kohoaa, jotta saisinkohan minä eläissäni niin paljon jäniksiä, että tulopuolelle voisi vastaavan summan merkitä. Jaa'a! Tuomas tuli minustakin.
Ei ihme, että maamme on köyhä. Suurin osa nim. näistäkin rahoista menisi ulkomaille.