Hän housujansa nykäsi
ja kerran rykäsi,
heitti purunsa pois, jotta surunsa vois
nyt purkaa huoleti:
Mä "Toivo"-laivaan mynsträttiin,
ol' Kiinaan matka sen,
siellä hajosi tuo sekä vajosi luo
Koralliriuttojen.
Ja sinne meidän miehet jäi,
pääs harva säilymään —
pikku joukkio vain, minä houkkio sain
myös lauttaan säilymään.
Kapteeni, kokki, perämies
ol' miehistömme uus,
sekä Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
ja muuta miestä kuus?
Kun ilman ruokaa seilattiin,
ja nälkä tuskan syöks,
arpaa heitimme siin' sekä keitimme niin
kapteenin ensi työks.
Sai sitte arvan perämies,
kuin sika pyylevä;
"Oisimp' Oulussa ain ollut koulussa vain!"
ol' viime virtensä.
Niin vuoroin viikot leikattiin
ja nakerreltiin luut,
meni Timperi-Hans, Iso-Lumperi kanss'
ja kaikki miehet muut.
Mä kokin kanssa kahden jäin,
nous arka kysymys:
"Kumpi keittohon, hei?" Arvan heittohon ei
nyt käynyt yritys.
Kuin veli häntä rakastin,.
sai mieli murheiseks;
mut sois emme vaan tulla toisemmekaan
me sentään täytteheks.
"Ma ennen kuolen, ennenkuin
käyn keitoks'", Ville huus —
"jos säilyy sinun luus!
Minä takkini myön, minä lakkini syön."