Otan vapauden sanoa näin. Ei mikään koske kipeämmin kuin kuuleminen puhtaimmasta viattomuudestamme pahoja juttuja… Onko rakkaus haudassa lepäävään rakastettuun, yhdistettynä orpouden tunteeseen, saastaista? Ei, Jumalan tähden ei… Onko niitten tunteiden viaton vaihto saastaista? Ei. Tuhat kertaa ei… Kaikessa pahassa on kuitenkin hyvääkin. Ei mikään todista viattomuuttasi Aaron suhteen puhtaammin kuin nykyinen puhe minun suhteeni… Aaro ei siitä kuitenkaan kärsi, vaan minä kärsin yhtä paljon kuin sinäkin… Jo vuosia neljä taaksepäin eräänä kesäkuun kauniina iltana Nettalan kisakentällä numeroisilla leikkiessämme, jolloin kolme eri kertaa valitsit minut pariksesi, sykähti rintani sinua kohtaan. Mutta olen luullut näkeväni Aaron olevan monin verroin likempänä sinua, ja silloin aina olen muistanut olevani entinen isätön poika, jonka tähden on täytynyt tähän asti salata kaikki mitä povessani on kytenyt. Nyt kuitenkin tuon salaamisen tunnen käyvän mahdottomaksi… Juuri eilen sain opettajan paikan tämän kaupungin suomalaisessa lyseossa, joten taloudellinen tilani on vakautumassa, niin… Sanonko vai en?… Nykyään liikkuvien inhoittavien puheitten takia olen arka tulemaan luoksesi kylään, niin sanon tämän kautta, nämä ensimäiset sanani, jonka antanet toki anteeksi. Tämä puhelutapa on kuitenkin liian niukka välittämään kaikkea sitä, mitä meillä toivoakseni tästä lähtien tulee olemaan, jonka tähden pyydän sinua ilmoittamaan kirjeessä saanko ja milloin saan käydä luonasi puhelemassa useamman sanan.
Jään odottamaan vakavaa vastaustasi, jota et suinkaan kieltäne.
Vilpitön ystäväsi
Santeri Kokkonen.'
Vanni lukiessaan tätä kirjettä meni aivan sekasin. Hän luki ja luki, mutta mieleen ei jäänyt mitään kokonaista. Nimensä perässä näki hän kolme huutomerkkiä ja monessa kohti näki hän kirjeessä pitkät rivit paljaita pisteitä ja tiesi niittenkin merkitsevän jotakin, mutta mitä?
Silitysraudat kuumenivat ja täytyi ruveta työhön, mutta työnsä välissäkin hän sitä aina luki ja somalle se tuntui.
Tänä päivänä ei kuitenkaan tullut sen selvempää. Vannin mielessä tuntui, että kirjeeseen kumminkin on vastattava ja otti aina kirjoituskoneensa ja paperinsa esille, mutta ei sujunut paperille mitään. Luki hän taas uudestaan Santerin kirjettä, ja koetti asettua kirjoittamaan, mutta paperille ei vaan jäänyt mitään semmoista, jota olisi viitsinyt muille ihmisille viitata. Niin repäsi hän sen palasiksi, viskasi uuniin ja koetti kirjoittaa uudestaan, mutta sen kävi samoin.
Univuoteellakin iltasella Vannin ajatukset hapuilivat kauvan sitä ja tätä. Paino tuntui mielessä, että hänen piti vastata Santerin kirjeeseen, mutta väliin jylähti aina, että josko on seurauksena samanlaiset seikkailut kuin Aaronkin kanssa. Olihan kumminkin Santerin kirjeen lopussa takaamassa sanat "Vilpitön ystäväsi". Sitä paitsi Vanni muisti Santerilta jo aikoja ennen saaneensa monta puhtaasti loistavaa silmäystä, jotka nyt yhdessä tuon kirjeen kanssa puhuivat enemmän kuin mikään muu.
Vannin mieli kuitenkin nukkuessa oli selvinnyt siksi että turha oli hänen kirjoittamalla ruveta pitkiä kertomaan. Otti hän iloisena paperinsa ja kirjoitti siihen:
'Hyvä, Santeri!