— Onko senkin tytön äiti kirkon saunassa kylpemässä? muistutti Vanni tyytyvällä mielellä.
— On. Sieltä se äiti on laittanut kyyhkysen tuomaan kirjettä omalle pienelle tytölleen, samanlaiselle kuin sinäkin olet. Sitten kun kesä tulee ja kyyhkyset tarkenevat lentää, se sinunkin äitisi laittaa tuomaan sinulle kirjettä.
Vannin suu mutuili pyörein silmin katsellessa kirjenokkaista kyyhkystä ja pitkän tuokion perästä kysyi:
— Mistä se kyyhkynen osaa tänne?
— Se äiti sanoo kyyhkyselle, että Vanni on Kurkelassa, niin sitten se osaa… Ai ihmettä, miten se on lystiä kun me kauniina kesäiltana sylikkäin istutaan tuolla nurmella, tuolla kauniilla rantanurmella, tuon suuren kuusen luona katsomassa tuonne järvelle siellä vienossa illan tuulessa, hiljalleen liikkuvia valkeita purjeveneitä, jotka lepäilevät siellä kuni meren lokit selällä. Ja silloin juuri, silloin se kyyhkynen lentää liihottaa luoksemme ja tuo meille kumpasellekin kirjeen… Ai, ai miten lystiä ottaa siltä näin korea kirje. Sitten se lentää tuohon kuuseen kuhertelemaan ja katsomaan kun me puhtaissa käsissämme pitelemme kiiltävänvalkoisia pieniä kirjeitä ja luemme niitä. Ai, ai kun joutuisi se kesä.
Vannin sydän hytkähti siitä hyvästä toivosta, että koko ruumis liikahti. Kasvot tulivat hyvän tuulen näköisiksi, ajatukset jäivät askartelemaan niissä ihmeellisissä seikoissa, minkämoinen mahtanee olla se kirkon sauna kun siellä kyyhkysetkin kulkevat, vaikka Metsävainionkaan saunassa ei näkynyt milloinkaan käyväksi, ja miten puhdas mahtaneekaan olla äiti sitten sieltä palattuaan, kun se siellä niin kauvan kylpee… Vissiin sen paitakin on niin puhdas, niin puhdas kuin mikähän vaan… Niin puhdas kuin tuo pilvi tuolla taivaalla. Niin puhdas, niin puhdas kuin tuo lumihanki, johon paistaa tuo aurinko… Niin mahtaa olla, huokasi Vanni pitkän tuokion perästä ja jäi katselemaan niitä toisia muistokorttia, joissa kussakin oli joku kuva kaunistamassa lehteä.
VIII.
Kuntahallitus oli päättänyt lopettaa Kurkelan hoitopaikan ja ne lapset ja vanhat, jotka eivät omin voimissa kykene kerjäämään, "myödä huutokaupalla" vähimmin vaativalle hoidettavaksi.
Oli toukokuun lenseä päivä. Nurmet jo vihottavat ja lehti kiirehti puihin ja järvet liplottelivat herttaisia väreaaltojaan hiljaisen etelätuulen lepposesta henkäilystä.
Tänä päivänä oli Kurkelassa köyhäin ja vaivasten huutokauppa. Ja olivat ne nyt kaikki, mitkä surma oli säästänyt, pesseet kasvonsa, harjanneet päänsä, ja keräytyneet Kurkelan kartanolle odottamaan sitä kaupan hetkeä. Mutta jokahisen povessa tuntui värisyttävä pelko siitä minkälaisten ihmisten pariin sattuu joutumaan. Se, että jo edeltäpäin oli ilmotettu annettavaksi vähimmän vaativalle, antoi syytä tähän pelkoon, sillä olihan luonnollista, että sen kannatti ottaa vähimmästä hoitaakseen, joka aikoi antaa huonoimman hoidon.