— Siinä on paljon tuommoisessa työtä, ihan huimimmallaan ikävöimään, niissä on tuommoisissa paljon työtä, kuului miesjoukosta purinata, mutta vasaramies ei sitä kuunnellut, huuti vaan katkeamatta:
— Viisikymmentä. Viisikymmentä ensimmäinen ja toinen kerta. Viisikymmentä. Nosti yhä korkeammalle vasaransa, heilutti sitä ilmassa kuni tuskassa.
Kurkelan emäntä ei ollut vielä virkkanut mitään, niin Hilma emännän takana seisoessaan nyki emäntää ja hätäisesti kuiski:
— Elkää antako mennä, elkää antako, elkää äiti rakas antako muille.
Minä annan puolen ruokaani tälle. Ettehän anna.
Emäntä ei siitä Hilman nykimisestä eikä kuiskimisesta ollut tietävinään, odotti vaan sitä silmänräpäystä milloin se huutaa ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran, niin silloin sanoisi sanansa. Mutta nyt oli jo vasaramies heiluttanut kättään ilmassa kyllikseen ja huutanut kymmeniä kertoja: Viisikymmentä ensimmäinen, toinen. Jo rupesi nyt laskemaan vasarataan pöytään ja sanomaan: Viisikymmentä ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Silloin emännän povi hytkähti ja kuului sanat neljäkymmentä viisi.
Vasaramiehen käsi kohosi taas uudestaan, entistä kiivaammin huiteli pitkävartinen vasara ilmassa ja rupesi taas kuulumaan huuto: Neljäkymmentä viisi, neljäkymmentä viisi ensimmäinen ja toinen kerta, neljäkymmentä viisi. Mutta kun väkijoukosta ei heltinyt alentajaa, niin huuti entistä kovemmin: Neljäkymmentä viisi ensimmäinen ja toinen. Eikö tule alennusta? Neljäkymmentä viisi ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Sen sanottuaan paukautti vasarallaan ontosti kumahtavaan pöytään, että kartano räjähti vastaan.
Silloin hypähti emäntä, kaksin käsin puristi Vannin syliinsä ja iloisin kasvoin lähti juosta hynttyyttämään sisälle, johon Hilma kynttä kantta seurasi perässä ja kyseli:
— Ijäkseenkö se saatiin Vanni vai miten? Sanokaa äiti, tuliko se ijäksi vai miksi aikaa, no sanokaa, äiti.
Emäntä ei ollut kuulevinaan Hilman kyselemistä, mutta sisälle tultuaan. laittoi Vannille kauniin voileivän käteen ja hyvissään purisi:
— Olisin huutanut vaikka kahteenkymmeneen markkaan ja vielä alle siitäkin, vaan hullut kun niin korkealle heittivät… No onhan se isännän mielestä parempi kun jäi niin korkealle, saa maksaa veronsa sillä, ei tarvitse ei penniä kilauttaa, veron maksussa, se neljäkymmentä viisi markkaa riittää yllin kyllin.