— Sanoit vanhoilta ihmisiltä lainanneeni äskeisen lauseen, mutta meitä käsketään kunnioittamaan isää ja äitiä.
— Se on totta. Mutta isät ja äitit ovat olleet kynsin hampain kiinni sen aikuisissa muodeissa, niin emme tässä suhteessa tarvitse totella heitä.
— Oli miten oli, niin liika on liikaa.
— Ei mikään maailmassa voi olla vaa'alla punnittua.
Sanna arveli vielä sanoa, että kaikki voi olla Jumalan sanan vaa'alla punnittua, mutta kun tiesi ettei itsekään ollut tarkoin sitä vaakaa käyttänyt, niin oli vaikea esittää toisellekin. Jättäytyi äänettömäksi, oli kumartuvinaan katselemaan raamatun lehtiä, mutta ei hän siitä mitään nähnyt, sillä mieli hapuili muualla.
Aaro näki Sannan syventyvän johonkin muuhun ja pelkäsi hieman loukanneensa Sannaa, niin tekeytyi herttaiseksi ja hyvittääkseen Sannaa lämpymällä tavalla, virkkoi:
— Eikös niin, Sanna, että minäkin olen oikeassa?
— Yksi luulee olevansa oikeassa siten, toinen täten, kuului Sannan suusta vastaus.
— Mutta omaa vakaumustaan ei voi kukaan myödä tai vaihtaa toisen vakaumukseen, jatkoi yhä Aaro. Semmoinen ihminenhän on aivan tuulen heiluteltava.
— Mutta mitä on silloin etua niistä yhteispyrinnöistä, niistä nuorison kokouksista, kun ne eivät vaikuta vakaumusten sulattamiseksi? Ilmanhan on mahdotonta päästä toisiaan lähestymään ja tulla ymmärtämään toisiaan, muistutti Sanna vakavasti.