— Onko siellä Sanna? Minä olen Aaro, setäsi poika.
— Ole vaikka seitenpäisen poika, mutta nyt et tule, tiuskasi yhä
Vanni.
— "Olenhan minä tuttu mies kuin kontio, vanha tuttu", sanoi mustalainen.
— On nähty ennenkin niin valkeita suoloja, vaan ei ole raettakaan maistettu.
— Kuuleeko Sanna? Minä olen Aaro, setäsi poika, kuului taas vähäsen
loma-ajan kuluttua oven takaa hienon koputuksen seasta pyytävä ääni…
Ei tarvitse muuta kuin avata ovi, minä tulen omine jalkoineni sisään…
Olen vielä nuori, se entinen Aaro, setäsi poika.
Tuon viimeisen sanansa sanoi Aaro niin surkealla ja valittavalla painolla kuin vaan taisi ja painoi korvansa oven rakoon kuullakseen eikö se synnyttäisi naurua, luuli että Sanna ja Vanni puristavat nauruaan ja toivoi sen muutaman minuutin kuluttua puhkeavan ulos, mutta ei sitä viimeinkään tullut.
Sanna ei virkkanut tähän mitään. Vannin käytöksestä enemmän kuin sanoista kävi nyt selville Vannin viattomuus niitten juorujen suhteen. Ja Aaron leikilliseksi heittäytyminen tänä hetkenä suututti Sannaa, että hän oli yhtä vihanen kuin Vannikin, mutta kätki sen poveensa ja viittasi Vanniakin pysymään ääneti, vaikkapa Aaro koputti ovea yhäkin.
Aaro kuitenkin kun tunsi, että ei saanut asukkaita iloisiksi eikä leikillään voitetuksi, pakeni hiipien ulos ja katosi omille teilleen.
Sanna tuli enemmin ja enemmin vakautumaan siitä että liian paljon oli suosittu Aaroa hänen kotonaan, joka oli aluksi hänen syynsä, ja sen tähden ovat syntyneet Vannin niskoille nämä ilkeät juorut, ja hän kärsi nyt siitä yhdessä Vannin kanssa, vaan luuli kuitenkin Aaroa vihaamalla ja näyttämällä sen vihansa julki voittavansa kaiken takaisin. Mutta niin ei käynyt. Maailman suuta oli vaikea tukkia. Jokahinen uskoi Aaron ja Vannin suhteen kaikki kertomukset tosiksi, sitä paremmin kun näkivät Sannan vihaavan Aaroa. Juorumuijatkin ottivat tästä uutta vettä myllyynsä ja nyt missä vaan nähtiin Vannin liikkuvan, niin tiedettiin sen liikkuneen Aaron mailla.
Vanni ei nyt viitsinyt liikkua ilman Sannaa mihinkään. Mutta ei sekään auttanut. Eräänä sunnuntaiaamuna ei ollut Sanna terve ja Vanni sai mennä yksinään ranta-torille ostamaan päivän tarpeita.