XXIII.
Antti pyytää eroa.
Joulukuu oli jo käsissä, kun Antti vasta kotiutui. Työansioistaan ja tarukokoelmistaan oli saanut rahaa, että oli päälle parin tuhannen. Näillä hän nyt aikoi maksaa Vaaralan ukkovainaan velat ja pyytää eroa perheeseen, jakoa tavaraan. Ja vaikka hän näki, että on talouden asiat niin nurin, että elot ovat mitatut työmiesten palkoista ja toisia työmiehiä oli kymmenittäin, joille vielä piti mitata, jos hän ei rahalla maksaisi, niin hammasta purren puristi poveensa sitä mielen kauhua, mikä tahtoi purkautua ulos, ja koetti sävyisästi ruveta tuumimaan Juken ja Topiaksen kanssa erosta.
Muistutti vanhaa sananlaskua, että »sukea on sovinnon poski», että erotaan sovinnossa.
Mutta Jukke vaan tahtoi pyöritellä, että hän saisi haltuunsa Antin rahat ja kertoili, miten hän nyt juuri on saanut työt kaikki jälilleen, miten ukkovainaan jäleltä on moni kohta ollut korjattava, miten tuo kärrytiekin tuohon Pihkamäen välille oli tarpeellinen, että pääsee kärrillä taloon, miten tässä nyt on täytynyt kestää ja kertoili, miten tarkasti hän on elojakin pitänyt, vaan ne kuluvat sentään; ja kun vuosikin tuli nalosampi kuin ennen, niin vähäänhän ne vähät kuuluvat ja että hän nyt tarvitsee saada rahaa runsaammalta kerrassaan.
Antti ei ottanut korvaansakaan noita Juken laskettelemisia, sanoi vaan, että »Minä panen rahat asiaan omasta kädestäni.»
Tästä ei Jukke heltynyt, vaan enemmän innostui kertomaan, minkälainen isäntä hän on, miten työmiehetkin hänestä pitävät ja miten kyläläisetkin kehuvat häntä, miten hänellä on ihan syntymäluontainen taipumus isännäksi eikä tahtonut antautua erosta puhumaan.
Antti ei voinut kuunnella Juken selitystä, kääntyi katselemaan ulos laajaan avaruuteen, jossa lähellä vuorien harjoja alakuloisesti säteillen kulki joulukuun vaisu aurinko ja hortunut luonto nukkui talvikehdossaan.
Mutta viimein, kun Jukke oli kylläkseen asti lasketellut esityksiään, kääntyi Antti ja muistutti taas erosta, että mitenkä ruvettaisiin eroamaan sovinnossa.
Mutta Jukke ja Topias muistuttivat sovinto-välikirjasta, jonka mukaan kaikki talon yhteiset velat ovat maksettavat yhteisesti, mutta vaativat että ennen kaikkia on Antin maksettava työmiesten palkat. Kun he ovat talon töitä kotona toimittaneet, niin Antin oli maksettava syrjäisten työmiesten palkat. Kiven kovaan siis kieltäytyivät taipumasta eroon, ennenkun niin on tehty.