Tulivat tallista tupaan. Hanna tunsi mielensä niin lauhkealle, hilpeälle, oli kuin suurelle ystävälleen olisi saanut haastella huolensa, kun sai puhutella ruunikkoa. Oli mielessä kuin olisi suuren aarteen kätkenyt sinne talliin taas huomeneen asti.
III.
Jukke lukee Antin kirjettä.
Mutta Jukke tunsi povessaan tuskallisen poltteen saada tuo Pokke ennen markkinoita itselleen. Hän näki, että Hanna oli lauhkeammalla tuulella kuin äsken, niin hänkin heittäytyi ystävälliseksi ja oikein asiallisella painolla alkoi puhella:
»Kyllä tuo Pokke on hyvä hevonen, mutta tyhjään se menee teillä. Sen minä olen katsonut, että tyhjään se menee teillä.»
Rykästeli tekoyskää, tekeytyi rohkeammaksi ja jatkoi: »Minä olen ruvennut ajattelemaan, että minä sen sillä meidän Jeppe ruunalla vaihdan ja annan hyvät päälliset, minä päällistän kyllä hyvästi.»
Nyökäytti päätään asialle vakuudeksi, silmissä näkyi arkoja väreitä, mutta tekeytyi rohkeaksi ja jatkoi: »Minä kyllä tunnen kalun, minä en tahdo sitä tyhjällä, minä annan siitä oikein tupultihinnan semmoisen, ettei kukaan anna siitä semmoista. Ja minulla se ei menisi tyhjään. Minä siitä hevosen tekisin».
Hanna heittäytyi hieman leikilliseksi, katsahti Jukkeen lystikkään silmäyksen ja naurahtain virkkoi: »Ajaisihan se hiisi hyvälläkin, kun kerran selkään pääsisi, minkä sinäkin.»
Tästä Hannan leikillisyydestä sai Jukke vettä myllyynsä, luuli, että asia onkin jo hänen puolellaan ja oikein ihastuksissaan rupesi laskettelemaan: »Kyllä se on totta, että tyhjään menee Pokke työhevosena, vaan meillä sillä ei ole pakko lähteä työhön, kun minun ajokkaakseni joutuu. Ja sitten se on vasta hevonen, kun se on minun hoiteissani muutaman vuoden. Nyt se vasta rupeaa ruumistumaan ja miehistymään, kun se minun hoidolleni tulee. Meillä on toisin kuin teillä. Sitten sinä vasta tuossa Pokessa hevosen näet, kun sitä minä lihottelen muutaman vuoden. Minä siitä vielä teen juoksijankin, minä olen sen nähnyt, että sillä on hyvä jalankäynti, vaan ohjaksissa pitää olla mies semmoinen kuin minä. Antti ei ole hevosmies, sen minä sanon, vaan minun edelleni ei ole käynyttä. Minä kykenen lähtemään suitsimieheksi vaikka Hämeenlinnan kilpa-ajoihin. Kyllä se on totta, että minun se pitää saada tuo Pokke, tyhjään se menee tuossa sijassa.»
Jukke puheensa lopetettua salaisesti katsoi Hannan silmiin, katsoi oikein tutkiakseen, mitä se hänen puheensa vaikutti.