»Antin rahat? Poisko Antin rahat?» huudahti Jukke, suusta sanaa katkaisten. Haamu tulistui yhä vihaisemmaksi, harmaista silmistä välähteli valkeiset ympäri teräsiä ja ennenkun Hanna kerkesi jatkaa, päätään punaltaen jatkoi: »Antin rahat pois? No kaikkia! Ne nuo akat pe——leet, ne ovat kaikki kuni yhdestä pölkystä, niitä saapi hämmennellä ja pyöritellä kuni kutsua. Antin rahat pois?! Ei suuri sana suuta halkaise!» kertoi yhä Jukke ja lähti pois Hannan luota.
»No, elä nyt suutu, kuulehan vielä, minulla on sanomista!» kielteli Hanna, mutta Jukke vaan tulisesti säihkyvin silmin äsähti: »Minä en kuule semmoisia hommia. Sen saat kerralla uskoa, että minä en kuule semmoisia hommia. Minä en ole pyöriteltävä niinkuin akat.» Sen sanottuaan kiireesti astua vöklehti pereen pirttiin päin ja uudisteli: »Antin rahat pois! Kaikkia kuuleta! Eipä muuta kuin pois! Vai Antin rahat pois?»
Hannaa kummastutti tuo Juken käytös ja tuli siitä levottomaksi. Oikein sydän rupesi lyömään, että korviin kuului juhmitus. Tuota kaikkea voittaakseen rupesi roppelehtamaan askareissaan. Mutta ennenkun itse tiesikään, seisattui yhteen kohti ja ikäänkuin löysi itsensä seisomasta milloin heinävihko sylissään, milloin joku astia kädessä, ja lehmille ruokia antaessaan vei sen vihkon härälle mikä piti viedä vasta kantaneelle lehmälle ja koko elämä tuntui olevan kuin uninäköä.
Ei tuntunut tulevan aikaan, jos ei saisi jonkun kanssa puhua ja tuntui se parhaiten soveltuvan Antin kanssa. Niinpä lähtikin juoksun hypäkässä mennä leimottamaan kammariin.
Kammariin tullessa hengitys huohotti ja kasvot leimusivat jostakin syvästä levottomuudesta. Sen huomasi Antti, katsahti kiinteän silmäyksen Hannaan ja kysyi: »Mikäs nyt äidille on tullut?»
»Jukke ei antanut rahoja», sanoi Hanna ja ääni vapisi.
»No, johan minä sanoin, että joka sudella suuhun, se vatsaan!» sanoi
Antti.
Hanna ei tiennyt mitä sanoa, tuntui mieli aivan hätäilevän. Itse tahtomattaan ja ajattelemattaan läheni Anttia ja rukoilevalla äänellä huudahti: »Mitä se isä kuitenkin sanoo, kun en saa takaisin niitä rahoja?»
Antti näki Hannan hädän, niin tarttui syliksi, istutti syliinsä ja sydämmellisesti virkkoi: »No hyvä äiti. Eihän se ollut sinun syysi. Kavala Jukke villitsi sinut ja sinä teit, niinkuin ymmärsit olevan oikein.»
»Etkö todellakaan ole minulle paha niistä rahoistasi?» sanoi Hanna ja kiersi kätensä Antin kaulaan: »Voi kun sinä olet hyvä.» Ja kuumat kyyneleet alkoivat valua Antin polville.