Jukkea hävetti, oli oikein vaikea olla eikä käsittänyt, mitä tämä on, otti kuitenkin verkalleen raamatun käteensä ja murahti: »Mitäpä hänestä sinä! Milläpä minä tämän maksanen.»
»Enhän minä sitä ole sinun maksettavaksesi tuonut. Toin sen vaan luettavaksesi», vastasi Antti tyynesti.
Jukke ei jatkanut puhetta, istahti vaan huoneensa lasin poskeen, katseli ensin ulkoa ympäriinsä sen mustia koristettuja kansia ja kirjavia päitä, sitten aukasi ja kansilehdessä näki punaisella kirjoitusmusteella kirjoitetuksi nimensä. Sitten rupesi lukea jatustamaan sitä siihen kirjoitettua raamatunlausetta, sitä lukiessa alkoivat kasvot ikäänkuin sulaa jähmetystilastaan ja kun sai sen lauseen luetuksi, niin hymyillen katseli sitä kirjaa ja tunsi halun jotakin sanoa kiitokseksi sen kirjan antamisesta. Vaan ei hän sitä kuitenkaan viitsinyt, katseli vaan kirjaa ja aukoili sitä sieltä ja täältä, mutta ei hän siitä mitään nähnyt. Tuntui vaan että Antille pitäisi jotakin sanoa, mutta mitä sanoisi, sitä ei löytänyt kun ei Anttikaan mitään alottanut, istui vaan tyynenä. Viimein Jukke rykäsi kuivan rykäyksen ja matalasti virkkoi: »No milloin sinulla on se tuomio suoritettava?»
»Ei mahtane olla kaukana», sanoi Antti suusta sanaa katkaisten.
»No tahtoisitko sinä sitten, että minä puollustaisin sinua siinä vankeusasiassa?» jatkoi Jukke hieman lupaavalla äänellä ja vilkasi Anttiin mitä tämä siihen vaikuttaa.
»En mitään, en mitään minä tahdo sinulta siihen asiaan», vastasi Antti iloisesti.
»Vaan enköhän minä jotakin voisi siihen tehdä? lisäsi yhä Jukke tarjoilevalla äänellä.
»Et mitään sinä voi valmiille tuomiolle», lisäsi Antti. »Etkä sinä tarvitse voida, se on syystä sepälle palkka. Se on suurin lievitys sille tuomiolle, että annat minulle anteeksi ja nurkumatta ja karsasta mieltä pitämättä kannat repaleisen korvanlehtesi pelättävänä muistona entiseltä pahoin eletyltä ajalta.»
»Eihän se ollut yksinään sinun syysi», murahti Jukke nurpeasti. Aikoi vielä jatkaa, mutta mieli murtui ja silmän nurkkiin herahti kyyneleet, niin jätti sanansa siihen, oli katselevinaan raamattua, mutta ei hän siitä mitään nähnyt.
»Vaikkapa niinkin», lisäsi Antti. »Mutta ainoastaan anteeksi antamuksen pyhä voide voi sen parantaa aivan kivuttomaksi, ettei se aina silloin tällöin synnyttäisi pahaa tunnetta, muu ei siinä tepsi.»