Antin sanoista kuului semmoinen kaiku, ettei sillä tuntunut olevan halua puhelemaan. Mutta Juken mielessä tuntui sitä enemmän halua saada Antin mieltä selville kotiaan kohtaan ja koetti alottaa puhetta toisesta laidasta.
Vetäsi taas sikaaristaan kolmisen aika savua, otti sikaarinsa sormiensa väliin, piteli sitä siinä oikein nuorten miesten tapaan ja umpimähkää kysyi:
»Aiotko itse pitää tämän hevosesi vai aiotko hävittää myömällä tai vaihtamalla?»
»En mitenkään», kuului Antin jyrkkä vastaus.
»Mutta nyt tämä olisi paraassa lemmessään hintaa saada.»
»Ja itsensä pitää», katkasi Antti kuivasti.
»Tyhjään tämä itsellä pitäen ainoana hevosena menee.»
»Ja hävittäen vielä tyhjempään», keskeytti taas Antti.
»Et aio ollenkaan hävittää tätä hevosta?» jatkoi yhä Jukke.
»En millään. En vähällä en paljolla, en sanalla en rahalla», kuului taas Antin kylmä vastaus, näpisti suunsa visuun osottaakseen, ettei hän tahdo jatkaa puhetta.