Lapsia kummastutti, kun äiti tänä iltana oli niin vähäpuheinen. Eipä hekään keskenäänkään tunteneet halua puhelemaan, istua kyhnöttivät vaan ja urkkivilla katseillaan seurailivat äidin pienimpiäkin liikkeitä ja ajattelivat: lieneekö äiti kipeä, kun niin kovasti lykkii ja hieroo jalkojaan.
Manti se aikoi kysyä, että pakottaako äidin jalkoja, vaan kielen päälle kuitenkin suli se kysymys ja katseillaan vaan koetti saada tietoja äidin mielestä ja terveydestäkin.
Mutta viimein heitti äiti jalkojaan hieromasta, heitti kätensä hermottomaksi helmaansa, nojasi hartiansa tuolin nojasinta vasten, syventyi taas ajatuksiinsa eikä näyttänyt huolivan mitään ympärillään olevasta maailmasta.
Syvä hiljaisuus oli koko huoneessa. Ei muuta ääntä kuulunut kuin uunissa hulmuava tuli, seinältä yksitoikkoinen kellon käynti; yön raskas myrskytuuli juhisi nurkissa ja räntäsekaisten sateen pisarain tiuhkea simahteleminen kuului tummista akkunan ruuduista.
Tytöt liikkumattomina kyhnöttivät uunin pielessä ja yhä vaan katselivat alakuloista äitiä. Vaan Matti oli unohtanut tuon yleisen alakuloisuuden. Virkeänä ja pyörein silmin päätään punallellen miettivän näköisesti katseli tuvan seinämällä uunin valossa syntynyttä äidin jättiläiskuvaa, joka sinne tänne hieman liikahteli aina sen mukaan miten liekit vaihtelivat lämmityksen rinteessä.
Sitä kuvaa se vaan Matti kierteli suurilla silmillään ja mietti itsekseen.
Jos olisi äiti noin suuri kuin tuo kuva… Noin suuri jos olisi äiti, niin se jaksaisi kantaa koko tämän huoneen sylissään tuonne tunturille ja meidät tässä huoneessa… Pääkin on ammeen kokoinen… Matti kallisteli päätään ja toimessaan supisi itsekseen: Jos olisi äiti noin suuri ja oikein vihaista tekoa, niin ei uskaltaisi toisen pirtin isäntä puhua niin pahasti kuin eilenkin äidille puhui… On tosi, että tuppeensa viheltäisi toisen pirtin isäntä, jos äiti olisi noin suuri ja se sattuisi piekautumaan.
Mutta siihen hämmentyi Matin suuripohjainen mielikuvitus, kun havaitsi, että äidin silmäripsissä riippui suuret kirkkaat vesikarpalot ja toiset vierivät kasvoja alas jättäen jälelleen märät kiemaiset juovat.
II.
Jukke myönyt rukiita Purolan Eljakselle.