»Veljet ja ystävät, ihan veljet ja ystävät kuin saman äidin kantamat!» toisti vielä Jukke ja katseli mielissään joukkoa.
Sitten Kopolan ukon esityksestä juotiin Juken malja ihan pohjaan asti, niin yksi kuin toinenkin.
Ylimmäinen juomanlaskija ei ollut huoleton virassaan, vaan laski heti täyteen lasit, mutta ei tullut kaikkiin. Täytyi saada talosta lisää, jota heti tuotiinkin.
XVII.
Jukke varastuttaa rahansa ja viedään korttikaariin.
Jukke ei ollut ennen ollut humalassa eikä hän aikoinut olla nytkään. Mutta muutama ryyppy se kuitenkin tämmöisissä asioissa seuran tekemisen tähdenkin oli tarpeellinen.
Nyt esitti ukko Koponen Siirin maljan — ajateltu Siirin terveydeksi, vaikka siitä hän ei virkkonut. Tämäkin piti juoda ihan kuivaksi joka miehen. Joka kallistettiinkin ihan kumolleen. Ja yli koko humisevan, reuhaavan joukon kuului raikas yhteishuuto: »Siirin onneksi».
Taas ei riittänyt kaikkiin laseihin ainetta, sitä huudettiin lisää ja enempi kerrassaan. Joten tuotiinkin viisi pulloa lisää, mutta pyydettiin maksu paikalla kaikista.
Juken kasvot kuohahtivat, silmät kiiluivat vihasta, hyppäsi seisalleen pöydän takana ja kivahti: »Niin vähä aikaako tässä talossa velkaa uskotaan». Koppasi povestaan punasen juhtinahkaisen, vastaostetun lompakon, löi sen pöytään ja kiljahti:
»Ymmärrättekö mikä tuo on», purki sen auki, otti sieltä neljä suorallaan olevaa kirkasta satamarkkasta, löi ne pöytään ja taas kiljahti talon neidille, joka kainona seisoen odotti maksua: »Ota tuosta, ota korkoineen. Siinä on rahaa. Minä isäntä olen, joka maksan ja jaksan.»