»Asioita on muutamalle ihmiselle luotu enemmän kuin toiselle. Saa olla kuin tulisten hiilten päällä yönsä päivänsä.»
»Missä olette olleet yötä?» keskeytti emäntä. »Me odotettiin illalla tänne. Vaan kun ei alkanut näkyä, niin lukitsimme ovet, arvasimme että jossakin se on muualla.»
Jukke vavahti, vaan tekeytyi rohkeaksi ja kertoili:
»Tuolla Landerin kamarissa, Kopolan ukon huoneessa minä kutjotin, se alkoi pyytää väkivetoon jäämään sinne, niin jäin kuin jäinkin.»
»Mutta jo tuo teidän orit on ylpeä», lisäsi emäntä, »lienee se koko iltikka, kun se illallisen illan ja koko yön on hirnua pauhannut ja kuoputtanut lattiata, että on luullut tallin särkyvän. Vaan tänä aamuna ei ole kuulunut mitään. Miten se mahtaa pysyä käsissä semmoinen äytäri?» kertoili emäntä, eikä tiennyt, että orit hirnui vilussa ja nälässä. Kun aina kuuli liikettä ulkoa, niin rupesi telmimään, että eikö kuultaisi, mutta kun ei ollut apua, niin täytyi kyyristyä loukkoon.
Jukke ei oikein keksinyt mitä sanoisi tuohon emännän puheeseen vastaukseksi, mukauttihan vaan, että kyllä se sentään pysyy käsissä ja käänsi puhetta toisaanne.
Emännän kanssa puhelusta elpyi Jukke, pesi kasvonsa, kopisteli vaatteitaan ja lähti taas tapaamaan ukko Koposta. Mutta portista kadulle astuessa taas sävähti koko ruumis kylmäksi, kuni vedellä valaen, ja tuntui, että jokahinen häntä katsoo ja osottaa sormellaan: kas tuossa.
Meni kuitenkin Kopolan ukon luokse. Ukko näki, että Jukke on arkana, niin heittäytyi ystävälliseksi ja leikillisesti alkoi kysellä:
»Mitä sinne yhteiseen majaan kuuluu?»
Jukke ei jatkanut eikä kertonut kuulumisia, alkoi vaan selitellä: »Koko homma oli niitten oman kyläläisten syy. Ne varsin laittoivat poliisit oven taa kuuntelemaan, että he kun riidan alkavat, niin silloin poliisit hyökkäävät minun niskaani. Eihän siihen minun syytäni ollut, ei napin eestä. Se oli aivan niitten pirullisten vihamielisten naapureitten, jotka kadehtiessaan tuota Siiriä minulta sen tekivät. Mutta katsotaanhan kannasta rekeä, vielä se käypä härkä jäniksen tapaa. En ole Vaaralan akan poika, jos en vielä kerran kosta niille.»