»Siirin sen kävi onnettomasti», keskeytti ukko.
Jukke pöllistyi: »Miten niin?»
»Sen kasvot oli kylmännyt niin pahoin», jatkoi ukko. »Ne kohosivat suurille vesirakoille ja kuka tietää miten käypi… En kuitenkaan usko kovin pahaa, kun saatiin kuitenkin katsoa pakkasen jälki.»
Juken tuhkan harmaista silmistä näkyi valkeaiset ympäri terästen ja kesken ukon puheen vapisten kysyi: »Mutta miten arvelette kihlauksen tänä iltana?»
»Se kyllä on tällä kertaa jäänyt», vastasi ukko varmasti. »Siirin piti mennä pois. Huppukorvissa meni rekeen ja äitipuolensa kanssa lähtivät äsken kotiinsa.»
»Kotiinsa?» huudahti Jukke epätoivoisesti.
»Kotiinsa», jatkoi ukko. »Ja parastahan se oli. Siellä se kyllä paranee. Minä käskin panna jäniksen sappea viinaan ja sillä voidella.»
»Eikö sian sappea?» kysyi Jukke.
»Ja sitten käskin jäniksen kuulla paistella», jatkoi ukko. »Sen minä olen nähnyt hyväksi. Ja luulen nytkin, että kun niin tekevät, niin tuskin tulee arpea ollenkaan. Se kun tuli alussa kuitenkin katsotuksi pakkasen jälki, ettei tuska pääse sydämmeen painumaan niin siinä jäniksen kuussa on semmoinen hiimosti, että se ajaa tuskan pois. Siinä on tuulen väki.»
»Kotiinsa? Aivan huppu korvissa?» keskeytti Jukke. »No tiesiköön ne minusta, missä minä olin?»