Tapanista oli kaikki tähän asti ollut kuin hajanaista houreunta, jota voi nähdä silloin kun pää on jonkinlaisen aivokuumeen tapailemana. Nyt hän vähitellen tointui näkemään itseään ja kohtaloaan ja huomasi olevansa kaulaa myöten lumeen haudattuna. Hän pyysi Aatea pysäyttämään hevosen ja tyhjentämään lunta vähemmäksi reestä. Nyt kallistettiin reki ja tyhjennettiin lumi, jota tehdessä Aate hammasta purren kiroili ja sadatteli, että: "Tässä talossa sitä ei koskaan eikä mihinkään osata lähteä muulloin kuin jumalattomalla ilmalla! Oli se kesällä tai talvella, kun milloin vaan syntyy paha ilma, niin kyllä tietää että nyt se on taas lähtöpäivä."
"Kyllä kai viime viikolla olisi ollut kauniitakin ilmoja tehdä tämäkin matka, ja tällaisilla matkatamineilla olisi minullekin ollut toista kun nyt", sanoi Tapani hieman harmissaan.
"Piruusissaanpa se teitäkin kiusasi, kun tiesi teillä olevan ikävän kotiinne. Oli sille meidän timperille, joka uuteen talliin sillan niskoja laittaa, kertonut että hän nyt kostaa sen, kun te ette olleet keväällä ruvenneet siihen uuteen navettaan vesikourun tekoon. Sillä p——llä pitääkin aina olla yksi kiusattava. Silloin kun ei saa muita niin kiusaa omaa rouvaansa."
"Se rouva näyttää niin kelpo ihmiseltä."
"Se on ihan ihmisten parhaita. Sillä saa rauhan, se ei ole kynsin hampain piikojensakaan kimpussa, kuten tuo ukko, joka kiertää jokaista kuin piru pappia ja hakee nokkansa tietä kuin sika päästäkseen riihen eteen."
"No, miten ja mistä syystä se rouvaansa on kiusaavinaan?"
"Syytäkö se piru tarvitsee! Ihan ihto aikojaan kun juohtuu mieleen, niin yökaudet passauttaa itseään ja valvottaa rinnallaan siksi kun on nousun aika, jolloin rouvan täytyy tulla talousaskareihin. Silloin se paholainen itse rupeaa nukkua hahottamaan; sen ajan sitä sitten kaikki saa olla rauhassa."
Nyt oli reki saatu tyhjäksi. Tapani kääriytyi hevosen loimeen, jonka Aate sattumalta oli pannut rekeen, ja kun ilo kotiin pääsemisestä ja siitä, että vihdoinkin oli päässyt kiusaajasta, lämmitti mieltä, niin tuisku ei tuntunut miltään. Tuntui vaan somalta, kun tunsi reen olevan kiireessä kulussa ja jouduttavan kotiin pääsöä.
* * * * *
Oli jo ilta pimenemässä melkein pimeimmälleen ja tuisku jyrisi ensistä ankarammin, että nurkat vinkuivat ja viiri rämisi tangossaan ihan kuin tuskassa. Maria oli ilta-askareiltaan tultuaan riisunut kenkänsä ja lämmitteli jalkojaan iloisesti palavan takkavalkean ääressä, hymyillen katsellen valkean toisella sivulla olevaa Hilmaa, joka kapaloi posliinipäistä nukkeaan ja laulaa lirkitteli: