"Hm … niin se vuoden päiviä lukiessa, mutta näillä asioilla ovat omat lukunsa. Sanonpahan sen nyt sinulle, että tällaisiin asioihin, kuin kuulemma sinullakin on, ei voida käydä käsiksi muina viikon päivinä kuin tiistaina, torstaina ja lauvantaina aina puolenpäivän jälkeen, joten eilisestä puolesta päivästä nyt vasta täytyy vuorokausi."
"Niin siinä tapauksessa. Mutta miksi ei muina viikon päivinä kuin tiistaina, torstaina ja lauvantaina, eikä silloinkaan aamupäivästä, voida käydä käsiksi?"
"Ne ovat asioita, joita ei poikasten tarvitse tietää… Mutta jos sinulla olisi lasillinen viinaa, niin saisimme tietää miten asiat ovat. Jos uneeni on taikaa, niin olet poikaseni pahoissa päivissä, siksi monenlaisia ja näköisiä olivat ne, mitä he sitten lienevät olleetkin, joiden kanssa olin viime yönä tekemisissä."
"Luulen että saamme sitäkin viinaa; kuulin että talon muorilla on siksi kätkössään", sanoi Tapani noustessaan seisaalleen ja alkoi siirrellä jalkojaan pirttiin päin.
Tapanin jälkeen lähti ukkokin ja virkkoi: "Taitaapa todellakin olla jaloissasi kiviset kengät." Sen sanottuaan veti paksut, risaisen näköiset huulensa visuun ja heitettyään sauvansa porstuan loukkoon, arvokkaalla tavalla käveli pirttiin, missä talonväki tervehti kuni ainakin aivan vierasta.
Talonväki alkoi ystävällisesti kysellä kaikenmoisia kotiseikkoja, vaan ukko pysyi hyvin lyhytsanaisena ja totisena, näytti mieli olevan vaan siinä asiassa, mitä varten oli kutsuttu. Tämän nähtyään Tapani toimitti isännän kamarin pöydälle viinapullon ja sen viereen lasipikarin. Sitten hän meni pirtin ovelle ja sen aukaistuaan viittasi Runsikon ukkoa tulemaan.
Kamariin tultuaan ukko sanoi Tapanille: "Tuoppas se lakkisi tänne, joka on silloin ollut päässäsi, jolloin tiedät tartunnan tapahtuneen."
"Se jäi sinne lampiin ja hukkui sinne."
"Hukkui sinne!" huudahti ukko. "Sepä oli vahinko!… Sille ei kuitenkaan mitään mahda. Tuo sitten se lakkisi mitä viimeksi olet pitänyt."
Kun Tapani toi hattunsa, niin ukko painoi sen tasalleen pöytään, että päälaki tuli pöytään kiinni. Sitten kaivoi taskustaan vanhan, ruostuneen tuliraudan. Sen päälle asetti pikarin ja kaasi viinaa melkein täyteen. Sitten otti tupestaan veitsen, mikä oli jo kulunut melkein purasimen näköiseksi, ja sen hamaralla piirsi hatun ympäri kaksi kertaa myötäpäivin ja yhden kerran vastapäivin. Sitten otti hatun päästään, laski sen penkille ja kaksin käsin käänti pitkiä, aivan kaulalle asti riippuvia, suortuvaisia hiuksiaan taakse päin. Sitten hän vakavan näköisenä kuin tuomari oikeusistuimelleen istui pöydän taakse, jossa loitsulukuja höpisten rupesi sillä veitsensä kärjellä hämmentelemään sitä viinapikaria. Sitä tuokion hämmenneltyään hän punalti päätään ja sanoi: "Jopahan arvasin että ei olla vähäväkisten kanssa painisilla. Vaan meidän on kuitenkin voitto. Tuonne takalaitaan pakenevat ja pyrkivät yli laidasta ja minä annan heille tietä." Sen sanottuaan kaasi viinapikarin suuhunsa, laski toisen ja taas hetken sillä veitsensä kärellä hämmenneltyään punalti päätään ja sanoi: "Niinpä se näkyy olevan, että siitä lammista on tarttunut vesihiisi aivan pahinta lajia. Sitä paitsi on tarttunut hevoskalma ja hirvikalma. On kerran siihen lampiin hukkunut hevonen ja hirvikin."