"Mihin asti se kantaa niitä pesuveden tähteitä ja niitä muita kompitta sillä kattilalla?"
"Sinnepä Sorsalammille tietenkin. Juuri aivan lampiin ne täytyy viedä ja vielä kattilan laidasta vuolta vasken siruja siihen paikkaan, mihin veden kaataa. Ja silloin se taas lukee:
Kaunotar valittu vaimo, Kärehetär kultavaimo, tule kullan keitännästä, hopean sulatannasta, annan kullat kuppihisi, hopeat pikarihisi. Nämä on kullat kuun ikuiset, päivän polviset hopeat, isäni soasta saamat, tavottamat tappelosta."
"Käypi ihan säälikseni ukko parka, kun sinne asti piti lähteä", sanoi
Tapani. "Eikö olisi muut voineet sitä tehdä?"
"Ei usko ukko muita sille asialle. Vaan iltahan se on kuitenkin käsissä ennenkun ukko on sieltä takaisin."
"Kunhan ei ihan uupuisi ja jäisi sille retkelle, rupeanpa sitä pelkäämään."
"Ei se sentään aniksi uuvu", sanoi muori. "Se askeleen tekee ja toista rupeaa tekemään, niin siinä se matka kuluu. Ei se ukko ole ensi kertaa väsyneenä taipaleella. Ikänsä erämaan sisässä ollessaan ja takkasillaan kaiken elämisensä monien peninkulmien päästä kuljettaessaan on saanut tuhansiakin kertoja tulla väsyneenä kotiin ja lähteä vieläkin uudestaan. Kodista ei ole paljon muuta turvaa kuin katos sateella ja suoja pakkasella. Leipä on petäjässä ja muu ruoka järvessä ja metsässä, ja 'liha ei tule linnun pyytämättä, kala jalan kastumatta', on vanha sananlasku."
Tässä muorin puheessa luuli Tapani kuulevansa jotakin sellaista, että
Tapanin pitäisi hyvästi palkita ukon vaivat, jonkatähden hän kysyi:
"Mutta paljonkohan minä osaisin maksaa sille tästä vaivasta?"
"Ei se ota rahaa. Annat vielä ryypyn ja iltasen, niin siinä kaikki", sanoi muori varmasti.
"Annan kaksikin ryyppyä, kun vaan teidän kassassanne siksikään lienee, mutta eihän sillä hänen vaivansa tule maksetuksi."