"Ei se kuitenkaan enempää kaipaa", sanoi muori vakavasti. "Kerran Konkkarin isäntä tuli mielivikaiseksi että ihan jo raudoissa pidettiin, ja sen parantamisessa meni ukolta monta viikkoa, eikä siitäkään ottanut mitään palkkaa, mutta isäntä kuitenkin vaivoin sai sen ottamaan nuo sarkavaatteet, mitkä sillä nyt ovat ainoina harviais-päällysvaatteina kesällä ja talvella."
"Vai niin", sanoi Tapani, jääden miettimään mitä hänkin voisi sille antaa, kun sille raha ei kelpaa. Samassa hän muisti että ukon kengät olivat niin paikkaset että kantojen päällyksetkin olivat paikatut, jonkatähden hän päätti antaa ukolle toiset saappaansa että kerrankin Runsikon isäntä pääsee kävelemään oikein pitkävartisilla saappailla, joiden varsien suut ovat punasella nahalla kantatut.
Oli jo iltamyöhä, kun Runsikon ukko horjuvin askelin palasi lammilta. Tapanin kävi sääliksi nähdessään ukon horjahtamalla istuvan penkille, missä hän kumpasenkin kätensä laski penkin laitaan ja vakuutti itseään pysymään istuallaan, ja leukakin jäi melkein riippumaan hetkeksi, kunnes tuokion huoahdettuaan sanoi: "No, päästiin niistä kun päästiinkin. Mutta ei olisi hyvä perinyt, jos en olisi itse voinut mennä sinne lammille. Tulisena tuiskuna pyörivät lammin pinnalla ne voimat, jotka saunasta evästettiin ja jotka puiden latvoja huiskuttivat mennessään."
"Vai tuiskuna pyörivät lammin pinnalla?" kysyi Tapani totisesti.
"Ihan tuiskuna monessa eri paikassa pyörivät ja pärhyyttivät vettä ilmaan, kuni kaikkein äkein tuuliaispää, vaan heti asettuivat, kun minä sain ne kaneet ja pesuveden tähteen lampiin ja sain sanotuksi muutamia sanoja. Sen jälkeen ei kuin muutaman kerran sillä lammin takarannalla muutaman koivupensaan latvassa kohahti ja pelmuutti pensaan latvoja ja siihen hävisi."
"Mutta eiköhän kuitenkin ne pyörijät liene olleet tuulispäitä, jotka poutaa ennustaakseen pyörivät kynnöspelloillakin ja pyörittävät multaa ilmaan."
"Ei, ei, ei, kyllä minä ne tunnen", sanoi ukko päätään punoen ja harmaat silmät tulistuivat. Tapani näki että ukko on luja uskossaan eikä ruvennut enempiä huomautuksia tekemään, kiirehti vaan sanomaan: "Mutta minun jalkani ovat paremmat ja uskon jo että ne kaikeksi ilokseni paranevat aivankin terveiksi… Mutta en tiedä millä saisin teidän vaivanne hyvitetyksi?"
"Palkoista ei puhuta, mutta näin väsyneelle tekisi hyvää, jos poikaseni saisit tilkkasen kieleni kasteeksi."
"Se kuuluu asiaan. Mutta palkkanne?"
"Ei, poikaseni, puhuta palkoista. Pahoja henkiä ei voiteta rahalla. Ne voitetaan voimalla, jumalallisella voimalla", sanoi ukko ihan sydämensä pohjasta.