Saunassa oli toinenkin mies. Se heräsi ja kauhistuen hyppäsi seisalleen. Heti lähti räämeet hänen silmistään, kun näki, että alastonta miestä muokataan. Alkoi hätäyksissään kysellä, että
»mikä on tullut? Onko mies hukkunut vai pudonnut jäähän?»
»Ei aniksi hukkunut, vaan ei kaukaakaan palannut», sanoi hieroja. »Kyllä oli liki länget olkapäitä», ja hän kertoi toiselle miehelle, miten olin tönkkö ja miten yritin lähättäytyä hotuun, jossa on kolme syltää vettä, ja miten hän polonen ei uskonut niin vähissä hengin olevani eikä ollut kiireissäänkään veneen kanssa. Tuntui siltä kuin tuo mies vieläkin olisi pyytänyt anteeksi hitasuuttaan. Koettelivat sitten kilpaan kysellä, mistä kulen ja mihin matka vetää ja mikä on vienyt tuonne lammin taakse, johon ei ole asiaa muilla kuin metsämiehillä. Hiljalleen vertyivät kieleni kantimet, että saatoin kertoa, minkälaisia matkoja olen kulkenut. Retkeni kuultuaan miehet pitivät aivan mahdotonna ihmiselle kulkea sitä yhdellä syömää ja vieläpä eiliseltä syönniltä.
»Jumalan ihmetyö se on, ei muu, pelastumisesi», sanoi kumpanenkin.
Jumalan ihmetyö… Minä en ollut muistanut Jumalaa koko matkallani enkä moneen aikaan, sillä en uskonut sitä olevankaan. Mutta tuo miesten lause tuntui nyt somasti iskeytyvän tuntooni, se painui kuin naula puuhun.
Ruumiini oli kuuma kuin kekäle. Veret olivat palanneet takaisin. Joka paikkaa tikkuili ja kihelmöi kuin olisi puukolla vedellyt. En voinut paljon puhua. Miehet olivat peloissaan, että jos hiljankin hitain kuolen. Vaan minä nousin seisalleni ja aloin kuonnutella itseäni. Sitten antoivat ruokaa, mitä heillä mukana oli. Siitä selvisin haastelemaan.
Miehet olivat täällä metsäsaunalla tervatynnyrin teossa. Ne kertoivat oikein iloissaan tänne tulostaan. Toinen sanoi:
»Oli kuin vetäjäs meitä veti tänne, että oltiin kahdella päällä, lähteäkö vasta aamulla. Se oli aivan saada sammua, kun Antti vielä hommasi tänä iltana käydä Kölkän puron suuhun rysiä panemassa ja aamulla lähteä tänne päivää myöten, vaan se oli minulla kuin hiimosti vain selässä, että en saanut rauhaa, piti vain lähteä.»
»Minä tulin juuri ulos, kun tämä näytti hommailevan uimasilleen ruveta», sanoi toinen. »Nukuttiin täällä saunassa, vaan oli tullut kuuma minulle, niin läksin ulos jäähdyttelemään, ja sattui näet sekin juuri paraiksi.»
»Tuon edellä se oli kaikki. Ilman meitä olisi hukka perinyt tämän miehen; siinä oli sittenkin paraiksi vettä ja köyttä, että päästäkö ihmisten ilmoihin. Vaan kyllä tämä nyt elää päälle päiväinsä, elää ihan luotuja päiviään, kunhan pääsee selviämään tuosta vasikkataudista. Vaan kyllä minä luulen, että se tuommoinen urkko tuntuu kotvemmaisen, kun vilu ja nälkä katkasee aivan hengen rajoja myöten. Hyvähän olisi, jos ei vain taudiksi kääreytyisi. Ei ole taudille jaloa paremmissakaan oloissa, mitä sitten tuossa, kun on jo ihan kuoleman kielissä», puhelivat miehet ja koettivat keksiä konstia, miten olisivat saaneet minua virkistymään ja tointumaan entiseen kameneen.