— Hannulan isäntää hieromastako? huudahti emäntä.
— Niin, ja kuppaamastakin.
— No mitä ihmettä! Teppanan Riikkahan siinä on aina ollut kuukausittain ihan päntiönä.
— Mutta minua kutsui nyt Hannulan emäntä kahden viikon perästä takaisin, ihan kirveen silmään varotti minua tulemaan. Kyllä ne nyt näkivät, kuka on kuppari.
Emäntä näkyi tätä itsekseen kummastelevan enemmän kuin Maijan kuuloon ja oli kauan ääneti, mutta viimein arvellen sanoi:
— Minä uskon, että Hannulan isäntä ja emäntäkin ovat kyllästyneet Teppanan Riikkaan, kun se viime aikoina on tullut niin vaativaksi, että saunakin pitää talon väen lämmittää valmiiksi ja kaikki hoito pitää olla ihan nenältä haistaen, muuten ei ole panevinaan ei suunsa sisään. Kahvikin pitää olla väkevää kuin tulta, kerma sakeaa kuin tervaa ja sokerit suuria kuin rotan päitä.
— Oli siinä muitakin, jatkoi Maija. Ei ole Riikassa sen veräjän tukkijaa, minkä minä tukin. Ajatelkaas, kun oli isännän selän kirvestänyt, että makasi maassa makkarana ja enemmän silmäterään sieti koskea kun selkään. Minulla ei auttanut muu keino, vaan minun piti Kuikkalasta hakea kirves, jolla oli ruumiin lautoja hakattu ja kolme matoa tapettu. Sillä kun paistelin ja höpilöin sekaan muutamia sanoja, sanoja semmoisia, joita ei ole Riikan suussa, niin sillä lailla saatiin käsiksi… Sitten oli minulla voidetta, voidetta semmoista, jota Riikan silmä ei ole ikänään nähnyt. Sillä kun minä voitelin, niin takaansa katsomatta lähtivät riettaan juonet isännän selästä. Ja nyt hän on terve mies kuin pukki, vaikka eilen aamulla henkeään haukkoi. Se, se on seikka, joka Hannulan isännän ja emännän päästi älyynsä, kun näkivät, mikä eroitus on kupparilla ja kupparilla.
Vai Hannulan isäntää kävi Maija kuppaamassa! Mitähän siitä Teppanan Riikka ajattelee? Eiköhän Riikan kippuranenä kipristy yhäkin kippurammaksi, kun tietää saa, sanoi emäntä yhä ikäänkuin Maijalle mieliksi.
— Kipristyi mitä kipristyi, vaan kolo se tuli nyt Riikan leipään, toisti yhä Maija hieroskellessaan emännän kaulasuonia ja hänestä tuntui tavattoman somalle, kun mielessä kaikui Hannulan emännän sanat: Tulkaa nyt takaisin kahden viikon perästä!… Tulettehan? Saammehan olla siinä varassa.
Tällä kertaa ei Maija Rusalassa näillä kertomuksillaan kuitenkaan voittanut muuta kuin puoli kuorrekukkoa, senkin pisti emäntä Maijan käteen siitä hyvästä, että oli hieroskellut hänen kaulasuoniaan. Mutta kylälle levisi tieto Maijan ansiosta, että Hannulan isäntä niin heti jaloilleen pääsi.