— Se kyllä hieman karvastelee, vaan kyllä sen miehinen mies kestää. Mitäpä semmoisesta voiteesta olisi apua, joka ei vähääkään kiilamoisi. Siinä on kolmenlaista tärpättiä, kolmenlaista kynsirasvaa ja kolmenlaista pikiöljyä, kerrassaan yhdeksää ainetta, niinkuin sitä pitääkin oikeassa voiteessa olla. Niin eihän se aivan mietoa ole, mutta kun siihen on katsottu kaikki synnyt ihan pienimmästä suurimpaan, niin sen karvasteleminen on vaan paljasta hyvää lääkettä kaikki.
Isäntä ei sitä ollut kuulevinaankaan, vaan kun sai vaatteet päälleen, niin ähkien ja röhkien alkoi työntyä ulos, jonne Maija ja emäntä häntä kainaloista vakuuttaen saattoivat ja veivät sitä kyytiään kamariin. Mutta Maija palasi saunaan, pesi siellä itsensä ja koko saunan ihan puulle puhtaalle ja pestessään itsekseen puheli:
— Minä olen tuolle pahalle siivolle vihainen, kerrassaan vihainen. En kärsi minä silmiini sitä. Ei kestä minun silmäni pahansiivoista saunaa, vaan nyt tässä saattaa vaikka häitä tanssata. Hih maailmassa, vaikkei olisi paitakaan! hihkasi Maija ja pyörähti lattialla polkkatanssin tapaan, mutta samassa jäi katselemaan saunan kaikille suunnille mitä sille vielä osaisi tehdä.
Maijasta itsestäänkin tuntui se Hannulan uusi sauna tavattoman puhtaalta. Oikein sääli oli jättää sitä asumattomaksi, että kauan aikaa sieltä pois lähtiessään Maija katsoi ovelta saunaan ja mielessä jylähti raskaasti. Oi, että päiväksikään ei ole minulle suotu tuommoistakaan kotia…
Saapi käydä käskylöissä
Kyläläisten kynnyksillä.
Aina ouvoilla ovilla,
Veräjillä vierahilla.
Kynnys korkea kyläinen,
Matala kylän kamana.
Mutta pitkän tuokion siinä seisottuaan ja mietittyään kirkas kyynel silmänurkissaan palasi Maija saunasta kotiin, mutta kun näki, että emännällä oli lämmin kahvipannu odottamassa, niin mieli palasi yhtä iloiseksi kuin ennenkin, ja hän tunsi juuri kuni kotiutuvansa siihen perheeseen, niin kauaksi kun siinä tarvittiin.
Näissä mielissään Maija isännän sivuihin laittoi vielä yöksi villaisen, tärpätillä kastellun kääreen, johon Maija luki loitsulukuja suuren joukon. Mutta aamusella kun isäntä tunsi selkänsä puoli terveeksi ja tunti tunnilta paremmaksi, niin rupesi hän ja emäntäkin uskomaan Maijan kehumiset melkein kaikki todeksi, ja Maija saikin kutsun tulla kahden viikon perästä taas kuppaamaan ja hieromaan, jos ei isäntää, niin muita.
Maija tämän kuultuaan tuli enemmän kuin hyvilleen ja moneen kertaan kumarrellen:
— Tulenhan minä toki. Mihinkäs minä sitten tulisin, jos en teille. Urpapuuhunhan se lintu lentää, sanoi Maija lyöden kädellään emännän lihavaan olkapäähän ja niissä sanoissa kuului sydämmellinen turvallisuuden toivo, että emännänkin sydän ihan lämpisi Maijaa kohtaan.
Suuren tarakan sai nyt Maija Hannulan emännältä kaikenlaista ruokavärkkiä lapsilleen vietäväksi Metsälän mökkiin. Ja kevein jaloin ja hohtavin poskin Maija suurine konttineen mennä mylkytti kylän tietä Metsälään päin ja itsekseen hoki Hannulan emännän sanoja: Tulkaa kahden viikon perästä uudelleen!… Tulettehan?… Tulkaa kahden viikon perästä uudelleen!… Tulettehan?… Me olemme siinä varassa. Maija kuitenkin Rusalan tienhaaraan tultuaan poikkesi taloon ja tapansa mukaan istui heti emännän viereen ja alkoi nytystellä kaulasuonia. Mutta nyt ei ollut Maijalla kertomista kaulasuonien mahkuroista vaan siitä, että hän tulee Hannulan isäntää hieromasta ja kuppaamasta, ja miten Hannulan isäntä kohta lautoja potkaseisi ilman hänettä.