— No se on Maija Maijojaan. Sillä on kaikkea ja minkä mitäkin, sanoi emäntä lystisti hymyillen ja katseli Maijan tiitterää olentoa, kun se keppelehti irtonaisena ja ylpeänä siitä, että hänellä on sitä, mitä ei luullut muilla olevan.
— Sitä on meillä mitä tarvitaan, jatkoi Maija. Mitä meillä puututaan, sitä meillä ei tarvita. Tässä on lääkettä, joka on kaikkeen hyvää, sillä tähän on katsottu kaikki kipusanat ja synnyt ihan luteen synnystä lähtien. Ja tätä ei, sen minä sanon, tätä ei ole muilla kuppareilla, enkä tätä minäkään monessa paikassa näytäkään. Mutta nyt minä tässä isännän selkäkipeälle annan viimeisen passin… Ja tämä sulka. Tiedättekö, että tämä on kyyhkysen sulka? Kyyhkynen on etelättären luonnon emon lempilintu, ja sentähden sen sulka pitää olla tämmöisissä asioissa, vaan sitä ei tiedä moni, eikä yksikään muut kupparit.
Sitten Maija aukasi pullonsa, pisti sinne kynänsä, alkoi sivellä isännän selässä mustanpuhuvina möllöttäviä pitkähaavaisia sarvien sijoja ja rukoilevalla tavalla harvasteeseen luki:
Neitsyt Maaria emonen,
Rakas äiti armollinen,
Käy kipeät voitamahan,
Vaivat vaikahuttamahan,
Tuo'os tuolta voitehia,
Päältä taivosen yheksän.
Ota siipi sirkkuselta,
Puhas. sulka pulmuselta,
Kulta kynä kyyhkyseltä,
Päästä pääskyltä vipunen.
Voida niillä voitehilla,
Hau'o niillä hautehilla,
Niillä rasvoilla rapaja,
Joilla on Jesus voijeltuna,
Kaikkivalta katsottuna,
Pilatuksen piinattua,
Pahan vallan vaivattua.
Kun ei tuosta kyllin liene
Kipehille voitimiksi,
Pese Jesuksen verellä,
Huuho Herran hurmehella,
Pyyhi luojan kyynelillä,
Hautele haluvesillä,
Päästä miestä päättehistä,
Päästä päivistä pahoista,
Sitehistä sitkehistä,
Kipuvöistä kiintehistä.
Keskeä kivuttomaksi,
Päältä tuntumattomaksi.
Alta aivan terveheksi.
Sitten kun luku loppui, Maija kynällään veti kolme viisikantaa isännän selkään ja sanoi:
— Tämä se on temppu, jota ei kärsi ruma henki, vaan sen tekijää ei ole monessa.
Nyt lopetti Maija voitelunsa, pani pullonsa suun lujasti kiinni, kääri sen kynän kanssa sitten riepumyttyyn ja pisti salkkuunsa. Mutta isännän hampaat olivat yhäkin lujasti yhteen puristetut, laajat kasvotkin olivat kurtistuneet tuskaisen näköisiksi ja melkein kokoon, ja väliin kuului: äh … äh … äh.
Emäntä ei tästä ollut tietävinään, pujotti vaan kiireimmän kautta puhtaita lämpimiä vaatteita isännän päälle ja puheli:
— Kyllä kai siitä nyt veri lähti, jos siitä lienee tehoa. Ja sanoohan ne muutamat siitä olevankin. Ja kun häntä tekee, mitä taitaa, niin ei suinkaan siihen auta, kun kärsiä ja tyytyä. Yhtä on yhdellä, toista toisella. Maailma on täynnä vaivoja ja kärsimyksiä.
Maijakin tuli tähän avuksi, ja kun huomasi, että isännän selkää yhä karvastelee, niin alkoi puhella: