Maija oli nyt kaksikymmentä sarvea iskenyt isännän selkään ja otti nyt saunan akkunalta oravannahkaisesta tupesta kirkkaan tasakärkisen veitsensä, liivautti sen lappeita kahta puolta kämmeneensä ja puheli: — Tässä se on veitsi, jommoista ei ole muilla kuppareilla. Ne ovat tökeröitä tämän rinnalla. Tämä se on raudan sydäntä, ihan itseään raudan sydäntä. Sain tämän ihan sattumalta. Puhoksella kuoli kerran maan mainio kuppari, niin sen perillisiltä sain tämän neljällä kruunulla. Ajatelkaas, kuu hupsut möivät tämmöisen kaluu neljällä kruunulla. Olisin tällä jo saanut kymmenenkin, vaan tämä ei heltiä kahdellakaankymmenellä. Ajatelkaas, kun puhaisemalla menee hius tämän terällä ihan kuin korte poikki, ja katsokaas tätä minun hiointanikin. Tämä on eri kiveä. Tämmöistä ei ole ei lähestulkoon muilla kuppareilla. Sain tämän eräältä vanhalta sotamieheltä. Sanoi olevan Arabian kiveä. Ja kyllä varmasti se sitä onkin. Sillä tulee veitsestä niin terävä, niin terävä, kuin ilmainen tulen kieli. Ajatelkaas, kun hius menee, noin vaan omasta painostaan poikki.
Sitten Maija puhalsi kolme kertaa veitsensä terään ja varmalla painolla sanoi:
Sie oot poika Vuolangoisen,
Vuolahattaren tekemä:
Tuulettaren tuuittama,
Lännettären lämmittämä,
Alla ahjon Ilmarisen,
Sepän aimon astaloissa.
Tämän sanottuaan Maija otti sarven toisensa perästä irti ja huolimatta siitä, että isäntä hammasta purren ähki ja tuskaisesti nujerteli ruumistaan, lyödä rapsutteli haavoja niihin pullukoille kohonneisiin sarven sijoihin ja samassa vetäsi aina sarven sijalleen, siksi kunnes oli kaikkien sarvien sijat haavoitettu.
Sitten Maija nykäsi ensimäiseksi haavoitetusta sijasta sakealla verimaksalla täytetyn sarven ja alkoi ihmetellä:
— Herrainen tätä siivoa! Katsokaa tätä, minkälaista öplökästä on tämä veri. Ihan kuin tervaa, ihan kuin pikeä. Ei kumma, jos miehellä on selkä kipeä … ja tässä … ja tässä… Katsokaa tätä, kun ihan joka ikinen sarvi on täynnä samanlaista mörköttiä. Joksikin elävässä ihmisessä menee veri! Mutta lähtee se nyt kuitenkin. Sen minä sanon, että lähtee se nyt… Mutta ei uskoisi, joka ei näkisi, että tuommoiseksi menee veri riettaan ammunnalla yhdellä näpäyksellä, mutta lähtee se nyt…
Näin ihmetellen oli nyt Maija tyhjentänyt sarvensa useita kertoja ja pitänyt niitä isännän selässä niin kauan, kun vähänkään verta lähti. Mutta kun veri oli heittänyt sarviin tulemasta, niin emäntä ja Maija pesivät isännän puhtaammaksi kuin koskaan ennen. Ja istui nyt isäntä vaalenneen näköisenä kuppauslavan laidalla, kahden käden varoten itseään pystyssä pysymään emännän pyyhkiessä pyyhinliinalla.
Maija ei ollut viimeisestä tempustaan vielä tähän asti puhunut mitään, mutta nyt hän otti seinällä riippuvasta salkustaan pienen mustan pullon ja kynän ja huudahti:
— Tiedättekö, mitä tässä on?
Tässä sitä on kipehille voitehia.
Vammoille valevesiä
Vakasta Vipusenpojan,
Lippahasta Lemminkäisen.