Maija ei kuitenkaan kuunnellut emännän puhetta, kun hän tiesi, että juuri oven aukaiseminen teki isännälle pahimman siten, että ovesta tunkeutuva kylmyys ahdisti kuumuuden juuri sinne, missä isäntä oli. Maija alkoi kuitenkin kiululla humata kylmää vettä ja huusi:
— Ei ole hätää.
Vesi on vanhin veljeksistä,
Tuli nuorin tyttäristä,
Vilu veljistä vihaisin,
Pohjolaisen pojan poika,
Pohjolattaren tekemä,
Imettämä ilman immen,
Tuulen tuiman tuuittama.
Nyt hälveni isännän ympäriltä kuumuus, juuri kuin se olisi paennut noita Maijan voimakkaita loitsusanoja. Isännän mieli tuli miltei hyväksi, ja hävisi mielestä kaikki se karsaus, mikä oli syntynyt Maijan liikamääräisestä löylytyksestä ja epämieluisesta hamepeitosta. Eikä tuntunut isännästä ollenkaan vastenmieliseltä, kun Maija nousi lauteelle lykkäilemään isäntää, emännän ripsautellessa löylyä tarpeen mukaan…
Isäntä oli nyt, Maijan mielin määrin kylvetettyä, laskettu alas lauteelta ja asetettu sitä varten laitetulle mattoalustaiselle kuppauslavalle, jossa nyt isännän löylystä punastunut vankka olento alastomana lojotti, ja Maija ketteränä kapperehti sarvikiulunsa kanssa ja ikäänkuin emännälle huomaattaakseen puheli:
— Herrainen! Katsokaa, emäntä, tuota isännän selkää! Tuommoisina pisoina on paha veri! No ei kummempaa. Näettekö emäntä noita pilperoita?
— Kyllä.
— No ei kumma, jos selkä on kipeä. Näettekö? Tuommoisina uituvina siitä riettaan pamahduksesta on särkynyt, veri tunkeutunut ylt'yleensä. Katsokaahan tänne hartioihin asti! Mutta kyllä minä sille tiedän neuvon… Pannaanko tähän monta sarvea?
— Paneehan vaan niin monta kuin sopii, kuului isännän varma sana.
— Niin paljon kuin sopii, huudahti Maija. Niin paljon kuin sopii! Voi ihme, kun on selkä kuin kapanalainen pelto. Menisihän tähän sata sarvea, mutta minulla ei ole kuin 25, ja viisi on näistäkin tämmöistä, katsokaahan emäntä, tämmöistä pikku nyppyrää, joita minä silmäkipeissä silmän alle ja hammaskipeissä leukapieliin ja leuvan nenään tiksuttelen. Kaksikymmentä on näitä oikeaa selkäsarvea, vaan pannaanhan ne, mitkä on. Noin vaan harvasteeseen kahden puolen selkärangasta moksautellaan. Niin saadaan nähdä, että hyvä tulee… Kas niin! Riittihän niitä, kun riittikin, ihan tarpeen teoksi. Jos enempi, niin liiaksi.