— Onko kirvestänyt isännän selän? keskeytti Maija emännän puheen, ja mustat silmät leimahtivat kirkkaammiksi kuin koskaan ennen, ja alaspäin riippuvat löpäkät kasvotkin kävivät ihan hohtaviksi ihastuksesta.
— Onhan se kirvestänyt, eikä vähän, jatkoi emäntä. Ihan niiltään nimiään eilen illalla tuolla ulkona käydessä oli ampunut ja eläs pätö asiassa, oli vaan tyhjää rekeä kartanolla nostanut lumittumasta syrjälleen, niin siinä oli rouhassut että älä oli päässyt. Tuskin pääsi omin jaloin huoneeseen ja selkänsä tiessä makaa nyt tuolla kamarin sängyn päällä eikä kärsi hievahtaakaan. Yön on volissut kuin lapsenpiinassa.
— Ei ole hätää. Älkää hätäilkö, kun minä satuin tulemaan, vakuutti Maija töppösiä jaloistaan riisuessaan. Ja kun oli päällysvaatteensa riisunut ja pannut naulaan, ei malttanut Maija sukia puoleksi hartona olevia hapsiaankaan, vaan sanaa puhumatta läksi kiirehtimään isännän luokse kamariin, johon mennessään vasta kaksin käsin oikoi kasvoillaan riippuvia mustia hiussuortuvia korvainsa taakse ja kamarin ovea aukastessaan huudahti:
— Päivää, isäntä! Kuinka isäntä jaksaa? Minkä sanottuaan meni suoraa päätä isäntään käsiksi.
— Tuon selänhän tuo rouhasi, sanoi isäntä lyhyesti ja aikoi kertoa miten vähässä asiassa se tuli, mutta ei kerinnyt kun Maija alkoi selkäsuonia kopristella ja puheli:
— Se on juuri se, kun ei tule oikein hierotuksi, ne eivät osaa hieroa siitä, mistä pitäisi. Vaan nyt ei ole hätää, kyllä se nyt paranee. Se tuo maailman ranta ihmistä opettaa. Minä Riekinrannan kaupungissa kuninkaan henkilääkäriltä kuulin, miten mitäkin paikkaa pitää hieroa. Vaan semmoisten miesten opetettavana ei olekaan moni hieroja ollut, ja senpätähden ne eivät oikeasta hieromisesta tiedäkään ei hölyn pölyä.
Isäntä oli sängyssään nyt puoli seljällään, joten täytyi päästä aivan vatsalleen, jos mieli saattaa hieroa selän kipeimpiä kohtia, ja oli se isäntä vaivalla ja hammasta purren ponnistamalla ja Maijan avulla saanutkin vankan ja lihavan olentonsa käännetyksi sellaiseen asemaan, kuin Maija oli tarkoittanut.
Nyt Maija puristi nyrkkiin kumpasenkin kätensä ja rupesi sitten hartian voimalla hartioista sivuihin päin selkärangan kohtaa lykkäämään ja sanoi:
— Näin, juuri näin se kuninkaan henkilääkäri käski selkää hieroa.
Maija ei kuitenkaan kerinnyt kuin yhden ainoan kerran kurauttaa pitkin isännän leveää selkää, kun isäntä yhteen puristetuin hampain voivahti niin kipeästi kuin taisi ja tuskaisesti kähisten ärähti: