Mikko rupesi verkalleen ja jäykästi kertoilemaan, millaisessa tilassa tyttö oli löydetty, miten häntä oli Mäkelässä hoidettu ja miten hän sitten oli joutunut kamreerin perheeseen. Hän uskoi tehneensä siinä tytölle hyvän työn, tyttö oli sieltä jo kirjoittanut ja kiittänyt Mikkoa.
— Lääninkamreerin hoitoon Merikaupunkiin, itsekseen jatusti tuomari.
Pulkkisen todistajat kävivät ensin kaikki puhumassa, sitten huudettiin Pikkulan Santra sisään. Hän astui keihakkana oikeuspöydän eteen ja jo tulennasta näki, että muija tietää jotakin. Kun tuomari oli kysynyt, mitä Santra asiaan tiesi, suoristui Santra vieläkin suoremmaksi ja sanoi kelkkeästi:
— Tiedän minä sen, että likellä Pekkilätä asuessani olen usein nähnyt, että tämän Pekka Pulkkisen eukko, Sikrin äitipuoli, on repinyt Sikrin tukkia ja lyönyt sitä kuin järjetön. Tyttö on paennutkin toisiin taloihin, mutta tämä ukko on keppi kädessä pakottanut tytön palaamaan takaisin. Ja viimeksi viime juhannusaamuna pellollaan akka rääkkäsi tyttöä, repi tukkia, otti pellosta kiven mukulan ja mukiloi sillä tyttöä päähän. Ja miten olisikaan tyttöparan käynyt, jos en olisi kerjennyt hätään ja jo näkösen päästä huutanut: »Elä tapa, elä sen tulinen ruoja tapa sitä tyttöä!» Silloin se kuitenkin heitti uhrinsa käsistään ja tasakäpälässä hyppien, noituen ja tappaa uhaten mennä rötkelti huoneeseensa. Luultavasti se häpesi minua.
Santran puheen aikana tuomarin kaulasuonet pingottuivat paksuiksi makkaroiksi ja korvain lehdetkin kävivät punaisiksi kuin hiili.
Kun Santra sai mennä ulos, avasi Pekkiläinen suunsa jotakin sanoakseen, mutta tuomari jyristi kohta kantapäätään lattiaan ja kielsi miestä puhumasta.
Kesti kauan ennenkuin tuomari tunsi sen verran rauhoittuneensa, että tavallisella äänellä voi sanoa, että isäntä Timonen käsketään sisään. Se olikin nokka oven raossa jo odottamassa aukaisua, kun tiesi, että hänen vuoronsa tulee Santran jälestä. Timolan isäntä kertoi miten Pekkilän Sikri mustelmille lyötynä oli viime kevättalvella tullut hakemaan häneltä turvaa ja miten raa'alla pakotuksella tyttö oli haettu takaisin kotiin.
Kauan kesti odotusta ennenkuin huudettiin kaikki asialliset sisään. Tuomari alkoi jyrisevän kovalla äänellä lukea, että kihlakunnanoikeus on katsonut oikeaksi kumota kanteen ja tuomita kantajan vastaajalle, Mikko Mäntyselle maksamaan oikeudenkäyntikuluja kahdeksankymmentä markkaa sekä kantajan loukkaamisesta sata markkaa ja orvon tyttönsä sopimattomasta hoidosta kolmesataa markkaa sakkoa, joista puolet Suomen kruunulle ja puolet vastaajalle.
* * * * *
Lappalaisten vangitseminen samoin kuin Jertan ja Sikrin jutut tuottivat Mikolle kuntalaisten luottamuksen. Mikon suora, järkähtämätön oikeudentunto ja uhrautuvaisuus oikeuden puolesta tuli yleisesti tunnetuksi.