— Oikeuspa hänet tutkii… Onhan siinä vähän paha puoli se, kun ette pitäneet tyttöä kotonanne, vaan päästitte alaikäisen siirtymään maailman jalkoihin.
Mikko hymähti vain eikä jatkanut minkäänlaista puhetta. Vieraat näkivät
Mikon ylpeän mielen ja nousivat lähtemään, mutta silloin Mikko sanoi:
— Elkääpä kiirehtikö ennenkuin laitan teidät asialle. Timolan isäntä ja emäntä ja Pikkulan Santra ovat haastettavat minulle todistajiksi siinä Pulkkisen jutussa. Mikko haki kamarista sopivat haastepalkkarahat ja heitti ne ylpeästi lautamiehen kouraan. Nyt lautamieskin ymmärsi seurueineen lähteä pois.
Oikeuden istuntohuoneessa seisoi yleinen syyttäjä hajasäärisenä ja virallisesti pönäkkänä, seisoi tavallisella paikallaan oikeuspöydästä kolmisen askelta syrjässä. Tuomari oli heittäytynyt keinutuolinsa selkänojaa vasten selkäkenoon ja silmäili tarkoin Mikkoa, näkyisikö miehessä arkuuden merkkejä, kun se on niin törkeästä rikoksesta haastettu. Mikko kuitenkin seisoi rauhallisena tuomaria vastapäätä, verkalleen käänteli päätään nähdäkseen huoneen kaikille suunnille. Tuomari kääntyi kantajan puoleen ja kysyi sävyisästi:
— Mitä tässä nyt sanotaan?
Pekkiläinen rykäisi kaksi tekorykäystä, kohotti harmaakulmaisen suuren päänsä pystyyn, jolloin kaulasta näkyi pystyssä töröttävä, tummanharmaaksi pinttynyt hurstipaidan kaulus, joka oli kaitaisella silkkihuivin siisnalla alempaa sidottu kiinni, aukaisi suunsa ja sanoi:
— Tämä vastaaja Mikko Mäntynen viime kesäkuussa valtasi ja anasti minun alaikäisen lapseni Sikrin ja sitten kuukauden perästä, viime heinäkuussa kaupitsi sen Merikaupunkiin orjaksi.
— Merikaupunkiin orjaksi? keskeytti tuomari.
— Niin, Merikaupunkiin orjaksi, siten tuottaen minulle, lapsen isälle, sanomatonta harmia ja tuskaa. Tästä aivan ennenkuulumattomasta teosta vaadin hänen langettamistaan kaikkein ankarimpaan edesvastuuseen ja rangaistukseen.
Tuomari kirjoitti kantajan kanteen pöytäkirjaan ja kääntyi sitten
Mikkoon päin kysyen lauhkeasti: — Mitäs tähän nyt sanotte?