— Ei tule. Ei tule, toisti rouvakin. — Me täällä Salmenniemen kirkonkylässä ja lähipaikoilla kyläilemme noin viikon päivät. Sitten kotimatkallamme poikkeamme ottamaan sinut mukaamme. Niinkauan saat olla tämän hyvän emännän turvissa. Sitten meissä Jumalan avulla on turvaa kaiken puolesta, sen lupaamme.
Marjasyönti oli loppunut. Kamreeri nousi lähtemään. Isäntäväen kiellosta huolimatta kaivoi kukin vieraista taskustaan markan ja heitti pöydälle ja kiirehti Aunoa ja Sikriä hyvästelemään. Ja kohta nähtiin valkolakkisia nuoria miehiä ja valkolakkisia neitejä rinnakkain parikkaina, jälkimäisenä parina harmaahattuinen kamreeri ja tummapäähineinen rouva, kävellä heilottavan alasmäkeen painuvaa kirkonkylälle vievää tietä.
Vierasten kadottua metsän suojaan Auno ja Sikri tulivat pöydän luo ja luettuaan kahdeksantoista hopeamarkkaa ja kaksi viisimarkkasta sanoi Auno:
— Saitpa, Sikri, hyvän hinnan marjoillasi. Näillä ostetaan nyt vaatetta ja laitetaan, ettei Pekkilän ryököissä tarvitse lähteä Mäkelästä. Nyt, Jumalan kiitos, sinun kurjan orporaukan edessäsi loistaa elämä, eikä kuolema ole enää katsomassa vasten silmiäsi.
* * * * *
Sikri oli viety ja kesä oli kulunut jo lokakuuhun saakka. Pekkilästä päin ei kuulunut hiiren hiiskausta. Mutta eräänä päivänä Mikko Aunoineen ja Matti-poikineen istui päivällispöydässään mitään pahaa aavistamatta. Väliin he katselivat ulos, kun pilvien raosta paistavat auringon valolevyt tuulen nopeudella kulkivat vaarojen rinteitä ja laaksojen pohjia jättäen harmaan pimennon jälkeensä. Hulmahtipa aina pirttikin valoisaksi ja lattialle ilmestyi akkunoitten laajuiset valovyöt, jotka samassa katosivat ja huone peittyi levottomaan pimeään. Valon leikitellessä tällä lailla rauhattomasti tuli lautamies kahden toverinsa kanssa pirttiin. Miehet istuivat umpimielisen näköisinä penkille.
Mikko luki kasvoista vieraitten asian, mutta ei ollut siitä tietääkseenkään, kysyipä vain:
— Mitä sitä vieraille kuuluu?
— Eipä liikoja, sanoi lautamies. Sitten hän rykäisi tekorykäyksen ja sanoi: — Pekka Pulkkinen se vaatii sinua oikeuteen lapsensa valtaamisesta ja sen kaupitsemisesta orjaksi.
— Hohhoh! Nytpä eivät ole asiat pienuudella pilassa, sanoi Mikko ääneensä nauraen. — Eiköhän tuossa olisi vähän niinkuin tinkimisen varaa.