— Virtalassa annettiin Mikolle ja Aunolle oma tilava ja valoisa tupa, jonka emäntä oli omista askareistaan tyhjentänyt. Hohtavan valkeine kuvikaspeitteisine pöytineen se odotti tulijoita. Kun hevoset tulla hurahtivat kartanoon, tuli talon ketterä emäntä Aunoa auttamaan reestä ja sydämellisen ystävällisesti vei Aunon sinne hänelle aiottuun huoneeseen ja auttoi päällysvaatteitten riisumisessa. Ja kun Mikko, Matti, Tuomas ja isäntäkin olivat saapuneet huoneeseen, tuoda kyyhötti emäntä kirkkaan pannunsa pöydälle. Sen ympärille kaikki kehiysivät. Samalla alkoi siinä kyselyt ja selitykset tämänpäiväisistä tapahtumisista. Tuli siinä kerrotuksi juurtajaksain koko se juttu aivan alkujuuriaan myöten. Vaikka isäntä ja emäntä kahvipöydässä osaaottavasti päivittelivät, näkyi kasvoissa kuitenkin salainen tieto ja usko, että velkakirja ei ole ollut kokonaan väärennetty. Tuomas oli melkein äänetönnä kuunnellut muiden keskustelua, mutta lopuksi sanoi hymyssäsuin:
— Tämänpäiväisessä näkemisessä oli minusta merkillisintä se, että näin kahden miehen lentävän. Toinen niistä kyllä lensi enemmän kuin siivet kantoivat ja putosi liian raskaasti maahan.
Kun Tuomas sitten mehukkaasti ja hyvästi lisäillen selitti, mitä hän tuolla siivettömällä lentäjällä tarkoitti, pääsivät kaikki nauramaan. Mikonkin rinnassa hytkähteli nauru ja kasvot hetkeksi elpyivät, mutta mieli kuitenkin pysyi synkkänä ja pian synkistyivät taas kasvotkin. Leena jäi nyt tänne kylälle hieromaan ja kuppaamaan. Hän kertoi kaikkialla kuulemansa ja näkemänsä. Pianpa alkoikin näkyä Leenan puheitten vaikutus. Ihmisten kasvoissa näkyi sääli Mikkoa ja Aunoa kohtaan. Tulipa viikon päästä Leena Virtalaankin Aunoa näkemään ja sai päivän emäntää, toisen isäntää hieroa. Silloin muuttui niidenkin usko. Kaikki kyläläiset tulivat ystävällisiksi ja osaaottaviksi. Talojen emännät rupesivat kilvan kantamaan Aunolle syömisenapua. Mikä toi voita, mikä maitoa, mikä lihaa, mikä kalaa, mikä leipää, mikä jauhoja. Auno unohtikin kohta vastoinkäymisensä, mutta Mikko ei päässyt siitä elpymään.
Tuomas viipyi viikkokauden Mikon ja Aunon hupina ja Mikkoa viihdytelläkseen myötäänsä puhui Amerikan oloista kehuen niitä ja kehoitti lähtemään sinne hänen matkaansa. Matti oli niin perehtynyt Tuomaaseen, ettei tahtonut erota. Kun Tuomas lähti kyläilemään tuttaviinsa ja sukulaisiinsa, otti hän Matin mukaansa, joten Mikko ja Auno jäivät kahden Virtalaan.
Seitsemästoista luku.
Kaksi viikkoa olivat Mikko ja Auno asuneet Virtalassa, mutta tänä aikana ei Mikolle työ eikä ruoka maistanut. Unikin katosi. Vasta aamuyöllä hän vaipui unenhoureeseen, mutta heräsi siitä säikähtäen, kuin joku olisi häntä repäissyt. Samalla takertuivat ajatukset siihen yhteen ja samaan ikävyyteen.
Kun kevät nyt oli tulossa, ajatteli hän lähteä pohjolan savottaan, mutta mieli oli niin herpautunut, että pois piti heittää sekin ajatus. Ainoa mieltä hyvittävä seikka oli se, että Auno näytti melkein unohtaneen surulliset tapahtumat ja liikkui jotakuinkin yhtä iloisena kuin ennenkin talon askareissa emännän apuna. Mutta vähitellen alkoi Mikon tila huolettaa Aunoa. Hän näki, ettei Mikolle maistu ruoka, vaikka hän parhaimman mahtinsa mukaan koetti laittaa sitä, mikä ennen oli ollut Mikosta mieluisinta, ja Mikon unettomuus tuntui hänestä arveluttavalta. Hän rupesi vaikeroimaan, että Mikko heittäisi ajattelemisen, kuten hänkin oli tehnyt. — Silloinhan vasta onnettomaksi joudumme, jos rupeamme yhtä tapahtumaa suremaan, niin ettemme muuhun mihinkään kykene.
Mikko tiesi sen sanomattakin, mutta hän ei voinut mitään sille, että ajatukset, jotka hän koetti suunnata toisaalle, palasivat tuohon yhteen eivätkä löytäneet elämästä sitä, mikä mieltä hyvittäisi.
— Ruvetaan nyt vain ajattelemaan, että johonkin järven rannalle tehdään nyrkin kokoinen puumökki, jossa kaloja ja lintuja pyydellen rupeamme asumaan, sanoi Auno koettaen lietsoa Mikkoon elämänhalua. — Onhan meillä neljä vahvaa kättä, ja Matti kohta joutuu kättä pitemmäksi. Kuokimme siihen peltoa, raivaamme niittyä, joten ennen pitkää on lehmä, vieläpä toinenkin meidän pienessä navetassamme. Jumala voi siunata elämämme päivät valoisiksi ja onnellisiksi.
— Onni on yksillä, kesä kaikilla, sanoi Mikko, juuri kuin ei tahtoisi kuulla puhuttavan mistään onnesta. Eipä saanut Mikko pitkiä aikoja olla Virtalassakaan, ennen kuin jo oli lautamies hänen kimpussaan. Lautamies oli saanut Ledenbergiltä haastemääräyksen. Mikon oli saavuttava huhtikuussa pidettäviin välikäräjiin Tuomelan kievariin.