Siinä selällään sängyssään maatessaan ja ajatellessaan veljiään ja heidän kohtaloaan Auno tunsi silmiensä nurkkien kostuvan. Mutta silloin tuli myös uni niin hiipien, ettei sitä huomannutkaan, ja hän nukkui tietämättään.
Toinen luku.
Vaaleanpunertavana, raukeakasvoisena nousi aurinko kaukaisen metsän latvojen välistä. Ruskealaitaiset pilvet hiljalleen vajuivat pohjoista kohti. Niistä tuiskahteli muutamia kuivia lumen hetaleita, jotka tyynessä ilmassa sinne tänne leijaillen laskeutuivat maahan, missä ruohon latva oli hieman jään kohmeessa ja rapakkojen pinnalla näkyi riitan hiutaleita. Tätä katseli Mikko Kivelän kartanolla ja navetasta tulevalle Aunolle sanoi:
— Kylmä on ilmassa, lunta näkyy pilvissä olevan, mutta etelässä se kuitenkin näkyy tuuli olevan, kun pilvet ovat pohjoiseen matkassa. Jos rupeaa etelästä tuulemaan, niin lauhtuu ilma. Viisasta kuitenkin oli, että Lättenperi kiirehti perunoittensa ääreen.
— Kyllähän on tämä Mikkelin-aika sellainen vuodenaika, että saa olla perunat kuopassa, sanoi Aunokin ja lähti maitokiuluaan kantaen pirttiin, jossa Jertta ja Matti ilakoivat ja nauraa rähisivät niin että kartanolle kuului.
Mikko katseli vielä hetken noita pohjoiseen lipuvia pilviä. Paksuimpien alla näkyi vaaleita usvamaisia juoluvia.
— Saapa nähdä, syntyykö tuosta totinen tuisku vai sulavatko nuo ilman suurempaa sadetta, sanoi hän itsekseen. Korkealla nuo vielä ovat, mutta hetihän ne voivat laskeutuakin, kuten toissayönäkin. Toissapäivänä oli niin kaunis ilma, ettei elokuussakaan ole kauniimpaa, mutta kerkisipäs eiliseksi muuttua sellaiseksi räntäsateeksi. Niinhän sitä sanotaankin, että viitenä, kuutena syksyinen yö, seitsennä kesäinen päivä.
Mikko meni sitten aittaan, toi sieltä suuren kontin, katseli sen sisusta ja viilekkeitä, kopisteli sitä pirttiin kävellessään, jotta siitä karisisi joutavat roskat. Pirttiin tultuaan hän sanoi:
— Mitähän sitä tähän konttiin saataisiin sopimaan semmoista, mitä ensiksi tarvitaan.
— Tietysti ruokaneuvoja, sanoi Auno, — mutta kunhan tässä saadaan aamiainen suuhun, niin kerjetäänpähän sittenkin yksi kontti saada täyteen. Ja mitäs me konttisillamme ruvettaisiin kantamaan, kun meillä on hevonen!