Emäntää tultiin hakemaan kotiin.

— Joko kaivataan? sanoi emäntä ja hyppäsi lähtemään.

Aamiaispöydällä eilen paistettujen valkeitten rieskain, rukiisten leipien, lujan voilautasen ja viilihulikan vaiheella höyrysi suurista ahvenista ja hauista valmistettu kalakeitto. Mikko oli odottanut sitä hartaasti, mutta nyt hän ei voinutkaan kevein mielin käydä pöytään. Aunon sanat »myydään tämä talo» kumisivat kolkosti hänen aivoissaan.

Kahdeskymmenes kolmas luku.

Oltiin heinäkuussa. Kaikki nurmet, niityt ja peltovainiot olivat täyttymässä viljasta. Huomenna oli aikomus lähteä niitylle. Senpätähden nyt sunnuntaipäivänä Mikko käveli kaikilla niityillään, katsomassa missä näyttäisi heinä olevan täysikasvuisinta. Kaikissa niityissä lainehti päivän tuulessa pitkä heinä. Kun helteinen aurinko paistoi täydeltä terältä, tuli Mikko levottomaksi ja pahoitteli sitä, ettei jo eilen tullut niitetyksi, jotta tänä iltana saisi korjata valtaisen kasan heiniä. Pirttiin tultuaan hän käveli akkunasta akkunaan juuri kuin nähdäkseen, miten täyteläiset vainiot päivän lenseässä tuulessa hulmuten aaltoilivat. — Jos olisin eilen tullut edes nitoneeksi viikatteen, niin päivällisen syötyäni lähtisin tuonne Kettupuron niitylle niittämään, mietti hän. Niissä mietteissään hän viimein istahti pöydänpäähän penkille, otti sanomalehden käsiinsä ja käänteli sen sivuja. Sekin näytti tyhjältä, juuri kuin siinä ei olisi mitään lukemisen arvoista. Mikko selaili kuitenkin tavan vuoksi, kun Aunokin karsinalasin luona hiljakseen luki Wegeliuksen postillaa.

Pirttiin astui nyt reippaan näköinen nuori mies, joka hyvänsointuisesti sanottuaan hyvänpäivän istahti pirtin sivupenkille.

— Mitä vieraalle kuuluu? virkkoi Mikko samalla tutkivin silmin katsellen miestä päästä jalkoihin asti. — Mistä kaukaa vieras on, ei suinkaan tältä kylältä?

— En juuri tältä kylältä, vaan en kovin kaukaakaan. Tuolta Hietalahden kirkon alueelta olen.

— Mihin se on matka?

— Matkani päätä en tiedä itsekään. Kyllästyin tuohon tukkityöhön ja lähdin etsimään heinätyötä. Jotkut tiesivät sanoa, että teillä on vähän miehiä. Siksi poikkesin tähän, tiedustamaan tarvittaisiko tässä talossa.