— Enpähän erikoisesti mitään. Näyttää vain niin kummalta, sanoi Mikko alakuloisesti.
— Kummalta tämä kyllä näyttää, mutta ei tässä muu auta, taloksi tässä on ruvettava. Nyt on meillä lauantai. Iltaan mennessä täytyy pirtti saada pyhäkuntoon, sanoi Auno.
Ovisopella oli vielä Jertan tekemä varpuluuta täydessä kunnossa. Sen otti Auno ja alkoi lakaista lattiaa, Jertan käski hakemaan puita uuniin, jos niitä on. Jertta toimittikin uunin lämpiämään, ja kun uunissa rupesivat puut ja Aunon lattialta keräämät roskat humisten palamaan, niin vertyi Mikonkin mieli. Oli sentään jotain hyvääkin jälellä, kun uuni oli hyvä.
Siinä Aunon lattiata lakaista humutessa tuli Kejosen Malla pirttiin ja iloisesti nauraen huudahti:
— No herrainen aika! Johan täällä on ihmisiäkin! Minä läksin juuri katsomaan, kun illalla kävi sanoma, että autioksi on talo jätetty, minkä näköiseksi se nyt on mennyt.
— No terve, hyvä ystävä! huudahti Auno. — Sinähän tulit kuin käsketty meidän avuksemme. Etkö joudakin, että ruvetaan ja pestään tämä pirtti? Mutta mistä saadaan saavi, jolla saataisiin vettä?
— Minä tiedän saavin, sanoi Jertta. Tuolla navetan päällä on talon paras saavi, sitä eivät näkyneet eilen löytäneen, enkä minäkään sanonut. Kesällä kun pesuja teimme, niin piika-Maikin kanssa nostimme sen sinne talteen.
— No silloin on hätä hukassa! Joudanhan minä avuksenne, sanoi Malla, rupesi riisumaan nuttua päältään ruvetakseen asiaan ja sanoi:
— No aivanko te olette tulleet ihan asumaan?
— No aivan ja kotiin, sanoi Auno. — Illalla ostimme kauppias
Lättenperiltä, joka oli tämän huutokaupassa saanut.