— Teille tulee vieraita, hyviä vieraita. Ne ovat jo kartanolla.
— Mitä tuhannen vieraita? virkkoi Auno säpsähtäen, ja Mikkokin keskeytti vasunsa kutomisen.
— Kauppias Lättenperi konttoristineen.
— Kauppias Lättenperi! No mitä ne tänne?
Siihen katkesi keskustelut, kun ulkoa alkoi kuulua raskaita askelia ja sitten oven kahvan hapuilua.
Kohta aukesikin ovi, ja sisään työntyi kaksi paksuihin pahtoihin pukeutunutta, yltä päältä räntäistä miestä, joista edellinen hyvän-illan virkettyään sanoi:
— Suokaa anteeksi, meidän täytyy keventää vähän vaatteitamme.
Odottamatta vastausta alkoivat vieraat palttoitaan riisua ja enintä hyydettä kopistella.
Mikkokin pani konttikirjaisen vasutekeleensä syrjään ja kiirehti vieraiden avuksi. Hän otti pärelistakon ja toisella kädellään palttoota kauluksesta riiputtaen sillä ruoski sitä, niin että räntäsokareet lentelivät ympäri pirttiä.
Auno vei rukkinsa ja karttajaisvasunsa karsinan syvimpään ja pimeimpään loukkoon, ja kun Jertta oli saalinsa ja päähuivinsa riisunut, istahtivat Auno ja Jertta vierekkäin karsinaseinämällä olevalle sängyn kannelle, jossa hiljaa puhelivat keskenään, eivätkä olleet vieraista tietävinään mitään. Mutta Mikon kopistellessa vierasten palttoita oli kauppias Ledenbergillä aikaa silmäillä huonetta, ja kun hän huomasi Aunon ja Jertan, tekeytyi hän leikilliselle tuulelle ja tervehtimään tullessaan sanoi: