— No mitäs se emäntäväki meistä niin arkailee? Ei meidän matkassamme ole isänne tappajaa! Taidatte olla talon emäntä, tämän toisen minä tunnen: tämähän meille siellä Mäkelässä kahviakin keitti — muuten emme olisi saaneet sulaa suuhumme koko pitkänä päivänä. Te olitte ihminen, mutta toista oli ne pojat. Voi niitä kelvottomia, miten kehtasivat syyttömiä ihmisiä haukkua!
— No, mistä ne niin? kysyi Auno alakuloisesti, vaikka arvasi syyn haukkumisiin.
— Tietysti siitä, että oli tultu huutokaupanpitoon. Tuskinpa nimismieskään lienee ennen sattunut semmoisille markkinoille.
Naiset eivät jatkaneet puhetta. Ledenberg arvasi syyn: he eivät halunneet kuulla vieraalta omista veljistään… Konttoristikin istui pirtin sivupenkiltä niin elämäänkyllästyneen näköisenä, ettei talon isäntä näkynyt saavan hänestä puhetoveria. Nyt Ledenberg kääntyi Mikon puoleen ja sanoi iloisesti ja kovalla äänellä, ikäänkuin tahtoen sanansa kaikkien talossa-olijain kuultaviksi:
— Niin, meillä oli taloon sellaista asian nimeä, että siinä tämänpäiväisessä huutokaupassa tuo Mäkelän talo lankesi minulle, vaikka se on minulle tarpeeton. En olisi muuten tullut koko huutokauppaan, mutta kun minulla oli tilaan kiinnitys ja täytyi se muitten velkojain mukana hakea tuomioksi ja tuomiolla tila myytäväksi, niin asiain pakosta täytyi tulla — muuten en olisi tullut maille enkä halmeille, en paremmallakaan ilmalla, sitä vähemmän tällaisella. Mutta tuolla miesjoukossa kun aloin tiedustella ostajaa tälle Mäkelän tilalle, niin joku virkahti, että kun menette Kivelän mökkiin niin haravatta löydätte Kivelän Mikosta ostajan jo senkintähden, että Mäkelä on Mikon vaimon syntymäkoti ja kun muutenkin Mikko haluaa päästä isommalle tilalle. Sellaisella asialla me täällä olemme, että eiköhän sitä ruveta hieromaan ei vähempää eikä pienempää kuin Mäkelän maan kauppaa.
Tämän kuultuaan Auno hyppäsi seisoalleen ja huudahti iloisesti: — Voi, voi, miten olette hyviä vieraita! Nyt pannaan kahvipannu tulelle. Mene sinä Jertta laittamaan navettakotaan tulta, minä laitan muita kompeita. Tuossa uunin takana on pieniä kuivia, pilkeitä tuohensiluja ja tulitikkuaski on tuossa uunin rupussa.
Jertta ei odottanut toista käskyä, vaan hyppäsi neuvottuja kapineita kokoilemaan syliinsä. Samassa hän jo mennä hulmusi ulos virkkaen mennessään:
— Tuli kyllä hetkessä syntyy, — tässä on tuli ja halot. Mutta missä siihen on lammas polttouhriksi.
— Kyllä minä siitä huolen pidän, menehän vaan, sanoi Auno ja samassa tempasi sängyn päässä olevan ison harmaan arkun kannen auki, nosti sieltä kirkkaan pannun ja ruskeamaalisen neliskulmaisen kahvimyllyn, jonka laatikosta kaasi pannuun huomenaamuksi varatut kahvijauhot ja lähti pannuineen ulos. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, ennenkuin hän jo tulla hurahti pirttiin ja melkein huutaen sanoi: — No mutta teillähän on matkassa Mäkelän ruunakin, sen kai te toki jätätte meille? Se hirnahti ystävällisesti minun heiniä antaessa, ihan kuin olisi minut vielä tuntenut.
— Siitä ruuna-asiasta puhumme sitten, kun tässä isommat kaupat ensin päätetään, sanoi Ledenberg ystävällisesti ja kääntyi Mikon puoleen, kun Mikolta ei ollut ensimäiseen kauppapuheeseensa kerinnyt saada vastausta.