Aaro oli juovinaan oikein ähkäen ja sanoi viimein laskiessaan kattilan maahan:
— Kylläpä se tuntui hyvältä! Kun tämmöisellä helteellä on päivän suu kuivana, niin kyllä vesi silloin maistuu.
Mikkokin oli juovinaan, vaan ei kuitenkaan siitä likaisesta kattilasta hernettäkään ottanut suuhunsa, nieli vain tyhjää, ja tuokion perästä kattilan maahan laskettuaan sanoi:
— Eipä uskoisi, että vesi maistuu noin hyvältä.
Lappalaiset rupesivat nyt Aarolta kyselemään, onko heitä miehiä kuinka monta, missä ne ovat ja mistä se raja tulee tällä kohdalla kulkemaan. Ja kun he saivat Aarolta kuulla, että raja tulee kulkemaan monta sataa syltä tuolta päivän puolitse, kaukaa vielä tuon kummun taitse, ja että miehiä on kaikkiaan vain kuusi ja herraa ei ole heillä suomalaisilla ollenkaan, Venäjän herra on heillä päänä, mutta sillä ei ole miehiä, rauhoittuivat kaikkien silmät. Hyvämielinen tyytyväisyys palasi jokaisen kasvoihin ja iloisesti naureskellen rupesivat he katsomaan suon sivua harveikkokangasta myöten tulevia taakkaselkäisiä tulijoita.
Venäjän herra jo kolmenkymmenen askeleen päässä alkoi hohottaen nauraa ja pölisi. Lappalaiset alkoivat iloisesti vastata venäjänkielellä.
Kun Venäjän herra kuuli venäjänkielen, huudahti hän riemuissaan omalla kielellään ja lähti puolijuosten mennä vöntöstämään miesten luo, jossa tulisesti käsiä puristaen tervehti kaikkia ja sanoi niille nimensäkin.
Kun lappalaiset nyt näkivät, ettei Aaron kertomuksessa ollut mitään petosta, häipyi povista viimeinenkin pelko ja he rupesivat rauhallisina keittojaan valmistamaan syötäväksi. Toiset myötään mälisivät Venäjän herran kanssa.
Suomalaiset tekivät tulensa rajan puolelle, noin neljänkymmenen askeleen päähän lappalaisten tulesta. Aaro ja Pentti kiertelivät ulkokausteella. Lappalaisetkin näkivät, että miehet nuuskivat heidän tekojaan, mutta kun tiesivät ja näkivät kaikin puolin olevansa turvassa, niin eivät olleet tietävinään, elivät vain omaa elämäänsä.
Aaro ja Pentti tulivat nyt kauhistunein kasvoin tulelle ja Aaro sanoi vihasta ja harmista vapisten: