— Et pääasiassa. Mutta sitä tietä sait Erkiltä erokirjeen. Ja se osa on omaa syytäsi.
— Eipä sitä saa syötyä takaisin… Uskon toki, että Erkki ymmärtää minua, sanoi Jertta ja suuret kyyneleet valahtivat kasvopäille.
Mikko ei enää tahtonut lisätä Jertan alakuloisuutta. Kääntääkseen puheen koko jutusta muualle hän sanoi:
— On kummallisen lämmin ja kaunis ilma, vaikka lokakuu on loppumaisillaan. Usein tähän aikaan ajellaan reellä, onpa joskus rekikeli ihan parhaallaan, vaan nyt on maa sula ja lämmin. Saattaisi vaikka perunaa nostaa ja naurista listiä.
Puhe siirtyi maanviljelysasioihin ja Juhaniin, kesämieheen, jonka ansiota töiden onnistuminen pääasiassa oli. Näin jutellessa päästiin kotiveräjälle, josta Auno nähtyään tulijat juosta huurotti avopäin ja avojaloin vastaan ja ennenkuin pääsi luoksekaan, huusi:
— No miten se kävi kärpän nylky, nahkan otto oravalta?
— Hyvästi ovat äidin leivät uunissa, eivät pala eivätkä paistu, sanoi
Jertta iloisesti nauraen.
Tulijain luokse tultuaan Auno pistäytyi Mikon ja Jertan väliin ja
Jerttaa kädestä pitäen kysyi: — Miten se sitten meni?
— Tienasivathan ne miehet vähän, sanoi Jertta. — Sata viisikymmentä markkaa kukin saivat sakkoa ja yhteensä meille sata markkaa kuluja; saamme periä keltä varoja löytyy.
— No, sitä ne olivat juuri vaillakin! Oliko siellä todistajat, Kerilän
Inka ja Peltolan Hetta?