— Olivat toki, ja oli niillä puolikymmentä muuta todistajaa, mutta niitä ei tarvittu, ei heidän eikä meidän todistajia.
— Mutta sepä nättiin lupsahti lukkoon… Miehilläkin todistajia, mitä varten?
— Kukapa sen tiesi, mutta oli niitä Kettulan veljekset kumpaisetkin ja
Rahulan kaksi pojan väikkänää ja Sipilän Janne ja vieläpä kuudeskin,
Ypykän Kustaa, kaltainen poika kuin aidaksen särmä.
— Mitä ne sanoivat.
— Kaikilta putosi kieli, kun tultiin oikeudesta.
— Ähäh! Vai putosi kieli Hetankin suusta! Sen se sietikin. Mutta mitä tuosta kaikesta nyt sanoo Erkki? Mikko saa lähteä käymään Niemelässä.
— En lähde minä, sanoi Mikko jyrkästi. Sen puolen asiasta saatte jakaa keskenänne.
— Tuntuu siltä, että sinne täytyy lähteä minun, sanoi Auno. Jertta itse on sopimaton.
— Lähdepä todellakin, lähde paikalla, sanoi Jertta ihastuksissaan.
— En lähde ennenkuin huomenna. Antaa hänen nyt vähän jäähdähtää tuon asian, ettei aivan rapa kurkussa lähdetä juoksemaan, sanoi Auno ja tyytyväisin kasvoin astui etumaisena pirttiin, missä Matti keltaisenkirjava kolttu yllään punaposkisena, kädet levällään nukkua reuotti kehdossaan.