Mikko huomasi jo tulijain kasvoista, että niillä on jotakin asiallista asiaa. Mutta hän kysyi vain rauhallisena, mitä sitä vieraille kuuluu.
— Eipä muuta, kuin että nimismies laittoi meidät teitä hakemaan sinne puheilleen, mitä lienee hänellä asiaa, sanoi Tuomas hieman nenäänsä änkyttäen, jotta ääni kuuluisi hieman herraisemmalta.
— Nimismies? No, mitä sillä nyt semmoista kiirettä?… Sanokaa nyt hänelle, että tulen huomenna, kun nyt on näin tuisku. Jos ei huomenna juokse suksi, niin tulen hevosella, sanoi Mikko arvelun alta.
— Ei, kyllä se nimismies tahtoi, että tulisitte meidän mukana. Meidän reessä pääsette suksitta ja hevosetta, sanoi Tuomas yhäkin virallisemmasti nenäänsä änkyttäen.
Mikko kuuli nyt, että miehet on varta vasten laitettu häntä hakemaan, jotapaitsi vierasten ääni ja eleet kuvastivat jotakin outoa ja salaperäistä, josta hän tahtoi mitä pikimmin päästä selville. Mikko rupesi sukimaan nuttua ja turkkia ylleen ja sanoi: — Koska asia on niin, niin tässä on mies, joka ei ole painojen alla lähdön aikana.
Saatuaan turkin ylleen, lakin päähänsä ja naulassa riippuvat kintaat käteensä syöksähti Mikko ulos, ja sillaikaa kun vieraat käänsivät hevostaan matkalle, kävi navetassa iltaruokintaa toimittamassa olevalle Aunolle sanomassa: — Nimismies on kutsunut minut puheilleen. Lähden siellä käymään, tulen iltasella, vaikka myöhälläkin kotiin.
Sen aukiolevasta navetan ovesta kuultuaan vieraat ivallisesti naurahtelivat ja mutisivat keskenään, mutta Mikon tullessa reen luo ja heittäytyessä reenperään istumaan vieraat kävivät totisiksi. Reessäkään ei puhuttu mitään. Kusti korkealta kuskipukilta ohjasi hevosta, ja Tuomas Mikon rinnalla rekiperässä äänetönnä istua toivotti ja katseli käsissään olevia pitkävartisia ruskeita koirakintaitaan.
Nimismies, laiha ja musta mies, jolla oli toinen jalka korttelia lyhempi, lähti huoneensa perältä tulla lynkkäilemään, kun Mikko oli tullut sisälle. Hän oli ystävällisen, mutta levottoman näköinen. Hän pyysi Mikkoa peremmäksi istumaan. Itse hän vain kävellä lynkkäili salin lattialla ja puheen aluksi ystävällisesti kysyi Mikon kotitöistä. Mikko kertoi vetäneensä muraa koko talven, nelisen tuhatta kuormaa kaikkiaan.
— Nelisen tuhatta! Nelisen tuhatta kuormaa mutaa! Aivanhan ne ovat kukkuripäänä kaikki pellot.
— Pitäisi sen näkyä, kun alkaa lumi sulaa. Nyt ne ovat lumen peitossa, kun on haljalleen vedetty, sanoi Mikko tyynesti.