— Kylläpähän näette halmeelle mennessänne. Tuossa vasikkahaan takana on hevoshaka, otatte leipäpalan mukaanne ja jos ei ole näkyvissä, niin veräjällä kun äännätte: Nella, Nella, niin kyllä tulla kotkottavat puheille. Se tamma kun on Petronellan päivänä syntynyt, niin pantiin nimeksi Nella. Sillä on menneen- ja tämänkeväinen varsa siellä mukana. Niistä näkyy tulevan komeita ja luulen hyväntapaisiakin tulevan, sillä isä, tuo, jolla tultiin kyntämästä, on niin hyväntapainen että hevosilta ei parempaa voi vaatia, ja emä on tavoilleen samanlainen.
— Pitääpä katsoa. Somapa niitä on nähdä, vaikka minä en ole mikään hevosmies.
— Kyllä se sentään silmä hyvän tuntee, vaikka ei ole hevosmieskään, sano isäntä aikoen lähteä pirttiin, josta rupesi kuulumaan liikettä väen kokoontumisesta pöydän ääreen. Mutta ennenkuin hän kerkesi nousta istualtaan, ilmestyi emäntä ovelle ja sanoi: »Isäntä syömään, keitto jäähtyy, ja rovasti olisi hyvä ja tulisi tänne salin puoleen.»
Rovasti nousi lähteäkseen emännän mukaan, mutta pirtin auki olevasta ovesta näkyi pirtin perältä niin runsasruokainen pöytä ja sen ympäriltä niin puhtaasti terveen ja hauskan näköiset ihmiset, ja kun ruustinnakin vielä oli siellä, niin poikkesi rovasti sinne. Mutta ennenkuin rovasti kerkesi seisahtua keskelle lattiaa, ruustinna ihastuneena huudahti:
— Kuulepas sinä, Kaarlo, kun tuo väki kuuluu olevan kaikki talonväkeä, ei yhtään renkiä eikä palvelijaa.
— Vai niin. Ja yhden äidin lapsiako kaikki tämä nuori väki?
— Yhden äidin, ja äiti on näin reipas vielä. Yhdeksän lasta, viisi poikaa ja neljä tyttöä synnyttänyt eikä yhtään kuollut ja kaikki niin hyöteitä ja nuorekkaita, ettei vieras voi arvata mikä heistä on vanhin, mikä nuorin.
Emäntäkin oli rovastin jäljessä tullut pirttiin ja alkoi nyt kädellään osoitellen luetella. »Tämä on vanhin poika ja tämä siitä lähtien, mutta tästä välistä on se tyttö, joka on Jokikylässä naimisissa ja sitten on tuo, sitten tuo, sitten tuo, sitten tuo, sitten tuo ja sitten on tämä kuopus, jonka tämänkin korva on jo korvan tasalla.»
— Kunpa olisi minulla valokuvauskoneeni mukana, niin ottaisin kuvan tuosta perheestä pöytineen, sanoi rovasti tosissaan.
Mutta syömämiehiltä pääsi yhteinen nauru ja tytöiltä lusikat putosivat käsistä ja kaikki nauroivat ihan sydämensä pohjasta, vaikka siihen asti olivat totisia kuin vaskeen valetut, syöneet olematta tietävinäänkään vieraista.